Digitoday

Valikko

LCROSS: Paljon melua tyhjästä?

Julkaistu: , Päivitetty:

Etukäteen hehkutetusta Nasan Kuu-iskusta on viikko, eivätkä osumat hämmästyttäneet ainakaan suurta yleisöä. Tehtävän lopulliset tulokset ovat kuitenkin vielä saamatta.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan LCROSS-tehtävä (Lunar Crater Observation and Sensing Satellite) oli tavallisen yleisön silmissä jokseenkin pettymys.

Tehtävässä kantoraketin osa ja sitä seurannut luotain ohjattiin yhteen Kuun kraattereista. Tavoite oli synnyttää niin suuri pölypilvi, että se olisi noussut auringonvaloon ja mahdollistanut koostumuksen tarkan tutkimisen.

Hienojen tietokoneanimaatioiden lupaamaa kilometrien korkuista pölypilveä ei kuitenkaan näkynyt Nasan omissa kuvissa, eikä siitä ole ainakaan vielä saatu muitakaan todisteita. Tosin esimerkiksi avaruuskaukoputki Hubblen ottamat kuvat tapahtumasta ovat vielä julkaisematta.

Myös jotkut tiedemiehet epäilevät LCROSSin järkevyyttä, tiedelehti NewScientist raportoi.

Tehtävän tarkoitus oli selvittää vesijään olemassa oloa Kuun etelänavalla. Tulokset ovat jossain määrin sattuman kauppaa, koska kraatteriin iskeytyneet kappaleet saattoivat osua "kuivaan" kohtaan. Veden löytäminen puolestaan ei kritiikin mukaan kertoisi paljoakaan sen määrästä tai jakautuneisuudesta pinnalla.

LCROSS oli kuitenkin Nasa-tehtäväksi suhteellisen edullinen. Hanke maksoi 79 miljoonaa dollaria eli 53 miljoonaa euroa.

Tiimi osasi
odottaa

Yllättävää on, että LCROSS-tiimissä osattiin tiedelehden mukaan jo elokuussa odottaa, että suurta pölypilveä ei välttämättä synnykään. Kysymys kuuluu, miksi tämä tieto ei näyttänyt tavoittavan suurta yleisöä ennen H-hetkeä.

Pilveä ei kuitenkaan saateta tarvita tieteen tekemistä varten. Spektroskooppinen data osumasta saattaa riittää vesijään etsimiseksi. Viime perjantaina oletettiin, että tulosten selvittäminen kestää päiviä. Käytännössä voi olla, että tuloksia julkistetaan vasta toisen viikon kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    3. 3

      Sotkamolaisen Katin jälkikasvu hämmästeli tätä videota: urospeura kikkaili perheen poikien pallolla

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    6. 6

      Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

    7. 7

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    8. 8

      Italialaislehti pysyy tiukkana Kimi Räikköselle: ”Vettel oli yksinkertaisesti nopeampi”

    9. 9

      Kesän kauneimmat kengät ovat tässä – muita et edes tarvitse

    10. 10

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    8. 8

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    3. 3

      Sotkamolaisen Katin jälkikasvu hämmästeli tätä videota: urospeura kikkaili perheen poikien pallolla

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    6. Näytä lisää