Digitoday

Valikko

Ufo-krakkerilta loppuvat oljenkorret

Julkaistu:

Brittiläisen Gary McKinnonin luovutus Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiä varten näyttää entistä selvemmältä. Oljenkorret yksi toisensa jälkeen ovat pettäneet.

Ufo-tietoja Pentagonin järjestelmistä kaivanut Gary McKinnon on pitkään taistellut luovutusta vastaan, koska Yhdysvalloissa häntä uhkaa tuomitseminen ankarampien lakien mukaan. Perjantaina High Court Britanniassa päätti, että McKinnon ei voi valittaa luovutuksestaan korkeimpaan oikeuteen.

Kesällä päätettiin, että krakkerin terveydentila ei anna syytä miettiä uudelleen luovutusta. Lisäksi katsottiin, ettei sisäministeriön toiminta tapauksessa sekään vaadi uusintatarkastelua. McKinnon kärsii Aspergerin oireyhtymästä ja hänen pelätään ajautuvan jopa itsemurhaan, jos hän joutuu vankilaan Yhdysvalloissa.

Brittiläisen teknologiauutispalvelu The Registerin mukaan viimeisin päätös merkitsee nähtävästi, että laillisia esteitä luovutukselle ei enää ole. Miehen vaihtoehtoihin lukeutuu mahdollinen valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on tosin jo kertaalleen hylännyt miehen valituksen.

McKinnonia tuskin lohduttaa uutinen, että hän on juuri päässyt maailman 50 merkittävimmän teknologiavaikuttajan listalle, jonka Silicon.com kokoaa vuosittain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

    10. 10

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. Näytä lisää