Digitoday

Valikko

Apple-koneisiin nopeammat liitännät vuonna 2010

Intel kehittää uutta optista Ligth Peak -tiedonsiirtotekniikkaa, joka pystyisi 10 gigabitin sekuntinopeuteen jopa 100 metrin etäisyydellä. Uusien tietojen mukaan kehitystyön tilaaja on Apple, ja Light Peak -liitäntä tulisi Mac-koneisiin ensi vuoden syksyllä.
Intelin kehitteillä olevalla optisella Light Peak -tekniikalla pystyisi esimerkiksi siirtämään täyspitkän Blu-ray -elokuvan alle 30 sekunnissa. Intel ilmoittaa tiedonsiirron nopeudeksi 10 gigabittiä sekunnissa, ja nopeutta pystytään ehkä kasvattamaan 110 gigabittiin sekunnissa seuraavan vuosikymmenen aikana.

Light Peak -liittimet ovat myös pienempiä kuin esimerkiksi usb- tai Firewire-liittimet, ja kaapelit voivat olla ohuempia ja pidempiä kuin muilla tekniikoilla.

Intelin mukaan Light Peak -yhteydet pystyvät tukemaan useampia tiedonsiirtoprotokollia samanaikaisesti, joten yhtä kaapelia pitkin pystyy samanaikaisesti kulkemaan tietoa useista erilaisista laitteista, toisista tietokoneista, näytöistä, ulkoisista kovalevyistä ja niin edelleen.

Koska tiedonsiirtoon käytettään valoa, tieto siirtyy optisella kaapelilla pidempiä matkoja kuin sähköä käyttävillä tiedonsiirtotekniikoilla. Intelin mukaan Light Peakin ei ole tarkoitus korvata muita tekniikoita vaan täydentää niitä, kertoo Computer World -lehti.

Applen koneisiin
jo ensi vuonna?

Uuden tiedonsiirtoteknologian on Inteliltä tilannut Apple. Verkkolehti Engadgetin mukaan Apple otti yhteyttä Inteliin jo vuonna 2007, sillä yhtiö halusi tekniikan, joka korvaisi nykyisin käytössä olevat usb-, FireWire- ja Display Interface -liittimet yhdellä ainoalla liitintyypillä. 

Engadgetin mukaan Applen tarkoituksena on esitellä uusi liitinstandardi syksyllä 2010 julkistettavissa Mac-tietokoneissa. Tämän jälkeen liitintyyppi otettaisiin käyttöön myös muissa Applen laitteissa, kuten iPhone-puhelimissa, iPod-soittimessa ja kenties tulevassa tablet-laitteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    2. 2

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. 6

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    7. 7

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    8. 8

      Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Hallitus pitää tiedotustilaisuuden Kesärannassa

    10. 10

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    9. 9

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    2. 2

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. Näytä lisää