Digitoday

Valikko

Meteoriitit paljastivat Marsin piilojään

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos Kuussa on vettä arvioitua enemmän, löytyy sitä lähimmältä naapuriplaneetalta Marsistakin otaksuttua runsaammin, avaruusaluksen ottamat kuvat todistavat.

Tähtitieteilijät ovat tällä viikolla kohisseet Kuun vesivarannoista, ja uutisia täydentää Marsia kiertävän luotainaluksen löydös. Sen mukaan Marsissa on vesijäätä pinnan tuntumassa sellaisillakin leveysasteilla, joilla jäätä ei tiedetty olevan.

Mars Reconnaissance Orbiterin havainnot tukevat tutkimuksia, jotka Phoenix-laskeutuja teki planeetan pinnalla viime vuonna pohjoisnavan läheisyydessä. Silloin vesijäätä löytyi heti Marsille ominaisen punaisen pintakerroksen alta.

Nyt MRO:n mittaukset ovat vahvistaneet, että vesijäätä on huomattavasti etelämpänäkin Marsin keskileveysasteilla ja edelleen pian pinnan alla.

Tutkijat saivat vihjeen taivaallisen pommituksen avulla, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo. He huomasivat samasta alueesta eri aikoina otetuissa valokuvissa eroavaisuuksia, sillä jälkimmäisissä oli aivan tuoreita pieniä meteorikraattereita. Ne olivat paljastaneet valkoista ainetta, joka on nyt osoittautunut vesijääksi.

Havainnot tarkoittavat, että jo vuonna 1976 keskileveysasteille laskeutunut Viking Lander 2 olisi saattanut osua jäähän, jos se olisi kaivanut maata vain kymmenen senttimetriä syvemmältä.

Tieteelliset tulokset on raportoitu tänään julkaistussa Science-lehdessä aivan, kuten aikaisemmin viikolla kerrotut Kuu-uutisetkin.

Mars Reconnaissance Orbiter lentää tällä hetkellä toimettomana tietokoneongelmien tiimoilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    2. 2

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    3. 3

      Alkoholilain uudistukselle aiotaan panna tänään piste – tässäkö ratkaisu?

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. 6

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    7. 7

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    8. 8

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    9. 9

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    10. 10

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    4. 4

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    5. 5

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    2. 2

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    3. 3

      Alkoholilain uudistukselle aiotaan panna tänään piste – tässäkö ratkaisu?

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. Näytä lisää