Digitoday

Valikko

Google louhi ideavuoren äänestykseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailmaa parantamaan tarkoitettu hakukone Googlen ideakisa on auki äänille seuraavat kaksi viikkoa. Valita voi 16 ehdotuksesta.

Googlen pitkäksi venähtänyt ideakilpailu Project 10^100 on edennyt äänestysvaiheeseen, mutta alkuperäinen ajatus yksittäisten ehdotusten äänestämisestä heitettiin ulos. Valita voi teemoista, jotka on koostettu keskenään samankaltaisista ideoista.

Tuloksena on 16 ehdotusta, jotka vaihtelevat afrikkalaisten opetuksen tukemisesta arkielämän ongelmatilanteiden, kuten rikkinäisen ajotien, raportoimiseen viranomaisille.

Muita teemoja ovat esimerkiksi maamiinojen tehokkaampi poistaminen, tosiaikainen käyttäjien tuottama uutispalvelu, valtiovallan parempi läpinäkyvyys, tosiaikainen luonnonmullistusten seuranta sekä kansanmurhien seuranta- ja hälytysjärjestelmä.

150 000
ideaa

Project 10^100:n aikataulu on pettänyt yli puolella vuodella, koska yhtiö hukkui yli 150 000 yksittäiseen ideaan, jotka lähetettiin päälle 25 kielellä. Google kertoo tarvinneensa enemmän kuin kolmetuhatta työntekijäänsä toimistoissaan ympäri maailmaa käsittelemään ideoita.

Googlen asettama paneeli valitsee äänestystulos apunaan enintään viisi voittajaideaa, joiden toteuttamiseksi on luvassa yhteensä kymmenen miljoonaa dollaria. Ideanikkarit saavat palkinnoksi ainoastaan hyvän mielen.

Kun viisikko on selvillä, se julkistetaan, ja ideoille ryhdytään etsimään käytännön toteuttajia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    6. Näytä lisää