Digitoday

Valikko

Googlen lähes tosiaikainen haku kääntyi suomeksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Hakukonejätti Googlen keväällä lanseeraamat työkalut Search Options ja Toolbelt tottelevat nyt myös kotimaisia kieliä. Mukana on ominaisuus, jolla voi saada erittäin tuoreita osumia internetistä.

Työkalut tuovat käyttäjälle uusia tapoja käsitellä ja rajata hakutuloksia. Haun voi määritellä koskemaan esimerkiksi ainoastaan keskusteluryhmiä, videoita tai arvosteluja. Tuloksia voi hakea myös niiden tuoreuden mukaan vuorokauden, viikon tai vuoden sisältä.

Ulkomaisissa teknologiajulkaisuissa on viime päivinä kirjoiteltu tämän aikamääreen piilotoiminnosta, joka mahdollistaa itse asiassa vieläkin ajankohtaisemmat haut, kunhan aiheesta on sellaisia sivuja saatavilla.

Hakuyhtiö Omgilin Ran Geva huomasi, että ajallisesti rajattujen hakujen parametri qdr.x on muokattavissa käsin. X:n kohdalla on vakiona joko d, w, tai y päivän, viikon tai vuoden määreeksi. Selaimen osoitepalkkiin voi kyseiseen kohtaan laittaa kuitenkin myös vaikkapa n:n, jos haluaa etsiä enintään minuutin vanhoja osumia. Kirjain m on varattu kuukauden taakse ulottuviin hakuihin.

Esimerkiksi hakusana "autot" tuotti Google.fi:ssä minuutin määreellä n yhden ainoan hakutuloksen, joka oli testihetkellä vain 50 sekuntia vanha. Täytyy toki muistaa, että sekunnit lasketaan siitä hetkestä, jolloin sivu on indeksoitu Googlen tietokantaan, eikä lukema kerro välttämättä itse sivun julkaisuajankohtaa.

Vain sekunnin
viiveellä

Parhaimmillaan systeemi venyy sekuntiin kirjaimella s, mutta silloin on tuloksena useimmiten tyhjää.

Tarkennettu haku aikamääreineen ja muine vaihtoehtoineen tulee näkyviin, kun ensin suorittaa haun ja sitten klikkaa hakukentän ja tulosten välissä olevaa +-merkkiä.

Googlen mukaan hakuvaihtoehtoehdot ovat käyttökelpoisia erityisesti silloin, kun haluttua aihetta on vaikea kuvailla sanoin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

    5. 5

      Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

    6. 6

      Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

    7. 7

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    8. 8

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    9. 9

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

    5. 5

      Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

    6. Näytä lisää