Digitoday

Valikko

Mitä Apple julkistaa illalla?

Julkaistu:

Apple julkistaa jälleen uusia tuotteita vuosittaisessa tapahtumassa San Franciscossa. Apple-fanien huhumyllyssä pyörivät muun muassa kameralla varustetut iPodit, tablet-kannettava, uusi iTunes-hallintaohjelma sekä Beatlesin musiikki verkkokauppaan. Myös Steve Jobs voi olla paikalla.

Apple aloittaa julkistustilaisuutensa Suomen aikaa iltakahdeksalta San Franciscossa Yerba Buena Music Center for the Arts -rakennuksessa.

Ennen Applen vuosittaista uusien tuotteiden julkistustilaisuutta käynnistyy myös vuosittainen huhumylly, jota vauhdittavat Applen kuuluisa salailu sekä mahdollisesti tahalliset vuodot.

Koska Mac-koneiden mallistoa on vasta uusittu, huhut ovat keskittyneet iPodeihin ja iTunes-ohjelmaan ja -verkkokauppaan.

Mediasoittimiin kamera
ja lisää muistia

Applen iPod-malliston uusiutuminen on melko varmaa, sillä Apple on julkistanut uusia iPodeja joka syksy vuodesta 2001 lähtien. Lisäksi yhtiö ei ole enää vähään aikaan toimittanut kauppoihin nykyisiä iPod-malleja.

Daring Fireball -blogia kirjoittava John Gruber väittää saaneensa varmistuksen huhuille, joiden mukaan luvassa on uusia iPodeja, joissa on ensimmäistä kertaa kamera.

Kamera on luvassa iPod Touch- ja Nano-malleihin. IPod Touch -malleja päivitetään myös entistä isommilla muisteilla. Kahdeksan gigatavun malli putoaa pois, ja suurimmassa mallissa muistia on 64 gigatavua. Uudistuksen jälkeen 16 gigatavun mallin hinta on 199 dollaria, 32 gigatavun mallin 299 dollaria. 64 gigatavun muistilla varustettu iPod Touch tulee maksamaan 399 dollaria.

Cult of Mac -blogin mukaan satelliittipohjaista gps-paikannusta ei kuitenkaan ole luvassa. Sama blogi on myös julkaissut kuvia Kiinassa valmistettujen uusien iPod Touch- ja Nano-laitteiden suojakuorista.

Ennakkohuhuissa on myös arvailtu, että koko pienemmällä näytöllä varustettu iPod Classic-mallisto lopetetaan. Daring Fireballin mukaan näin ei käy, vaan muistia lisätään 120 gigatavusta 160 gigatavuun. Hinta pysynee 249 dollarissa.

Yhteisöllinen
iTunes 9

Myös iTunes-ohjelmaan veikkaillaan muutoksia. Yksi sitkeimmistä huhuista on jonkinlaisen yhteisöllisen ominaisuuden liittäminen medianhallintaohjelmaan.

Esimerkiksi BoyGeniusReport -blogin mukaan luvassa olisi jokin sovellus, joka julkaisisi tiedon iTunesilla kuunneltavasta kappaleesta ystäville. Vastaavia sovelluksia on jo tosin olemassa, mutta ei Applelta. Yhtiö saattaa olla kehittämässä myös jotain omaa yhteisöllistä sovellusta tai palvelua.

Suuri puute iTunesin musiikkikaupassa on ollut pop-yhtye Beatlesin kappaleiden puuttuminen kaupasta täysin. Viime viikkoina väitteet Beatlesin tulosta iTunesiin ovat olleet ehkä aiempia vuosia voimakkaampia. Ainakin All Things Digital -blogin mukaan huhut ovat jälleen väärässä.

Talouslehti Financial Times väittää Applen neuvottelevan suurien levy-yhtiöiden kanssa keinoista houkutella iTunes-asiakkaita ostamaan taas kokonaisia musiikkialbumeita yksittäisten kappaleiden sijasta. Cocktail-nimisen hankkeen tavoitteena on lisätä musiikkialbumeihin  tietokoneella selattavaa lisämateriaalia esiintyjistä ja kappaleista. Cult of Mac kuitenkin arvioi, ettei Cocktail ole vielä valmis.

Tuleeko Tablet?
Entä Steve Jobs?

Netissä on kiertänyt paljon kuvia Applen väitetystä kosketusnäytöllä varustetusta tablet -laitteesta. Useimmissa huhuissa näytön koko olisi 10 tuumaa, mutta esimerkiksi Gizmodo-verkkolehti on kuullut väitteitä jopa 15-tuumaisista tablet-laitteista.

Esimerkiksi MacRumors -verkkojulkaisu arvioi, että huhuttu tablet -laite julkaistaisiin vasta myöhemmin, ehkä ensi vuoden alussa.

Ainakin Gizmodo ja Cult of Mac uskovat, että syövästä ja maksansiirtoleikkauksesta toipuva Steve Jobs tulee itse julkistamaan uudet tuotteet, vaikka hyvin laihana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. 6

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    9. 9

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. Näytä lisää