Digitoday

Valikko

Applelta odotellaan tuoreita iPodeja

Applen uskotaan herättelevän uutta iPod-maniaa ensi viikon mediatapahtumallaan. Kuten tavallista, yhtiön lähettämät kutsut ovat luoneet pohjan tuotespekulaatioille.

Kun kutsussa on tanssiva silhuetti iPodin näköisen laitteen kanssa, se ei jätä paljoa tulkinnan varaa tilaisuudesta, jonka Apple pitää San Franciscossa 9. syyskuuta. Siellä käsiteltäneen tavalla tai toisella yhtiön iPod-soittimia tai iTunes-musiikkipalvelua.

Lehdistön arvailuissa on pidetty mahdollisina esimerkiksi kamerallista iPod touchia tai Beatlesin musiikin saapumista viimeinkin iTunesin valikoimiin. Piper Jaffraysin analyytikko Gene Munster uskoo koko iPod-valikoiman uudistuvan iPod shufflea lukuun ottamatta.

Wall Street Journal huomauttaa Applen tarvitsevan uutta eloa hidastuneeseen iPod-myyntiinsä. Yhtiö on itse todennut iPhone-älypuhelimensa syöneen soitinten myyntiä.

Applen mediatapahtumat ovat keränneet tyypillisesti paljon huomiota jo ennen itse tilaisuuksiakin. Tämänkertainen ilmoitus ensi viikon "erikoistapahtumasta" sisälsi lisäksi sanat "it's only rock and roll, but we like it", "se on vain rokkia, mutta me pidämme siitä".

Mutta esiintyykö tilaisuudessa sairaslomalta palannut Steve Jobs?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    2. 2

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

    5. 5

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    6. 6

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    7. 7

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    8. 8

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    9. 9

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    10. 10

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    4. 4

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    5. 5

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    6. 6

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    7. 7

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    8. 8

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    9. 9

      Löytyykö sinunkin pihaltasi laiton halkopino?

    10. 10

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    2. 2

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

    5. 5

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    6. Näytä lisää