Digitoday

Valikko

Nokia halutaan ulos kännyköiden säteilytutkimuksesta

Säteilyturvakeskus aloittaa syksyllä laajan tutkimuksen kännykkäsäteilyn vaikutuksesta ihmiseen. Nokian, TeliaSoneran ja Elisan edustajia vaaditaan pois tutkimuksen ohjausryhmästä nettiadressilla, jonka mukaan teleyritykset ovat puolueellisia.

Säteilyturvakeskus ja Työterveyslaitos aloittavat syksyllä tutkimuksen matkapuhelinten sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksista. Tutkimukset ovat osa laajoja kansainvälisiä WIRECOM- ja COSMOS-tutkimusohjelmia. 

Laajassa eurooppalaisessa COSMOS-tutkimuksessa seurataan 100 000 suomalaisen terveyden muutoksia ja kännykän käyttöä kymmenen vuoden ajan. Seurannassa ovat erityisesti hermoston sairaudet, aivoverenkierron häiriöt ja pään alueen kasvaimet. STUK:n tiedotteen mukaan tutkittavat valitaan satunnaisesti operaattorien asiakasrekistereistä, ja heihin otetaan yhteyttä ensi syksynä.

Kritiikkiä on herättänyt erityisesti Tekesin rahoittamien tutkimusten yhdeksänjäseninen ohjausryhmä, jossa on yksi jäsen Nokialta, TeliaSoneralta sekä Elisalta.

Kuopiolainen fysiologian professori Osmo Hänninen ja tamperelainen työterveyshuollon erikoislääkäri Seppo Kinnunen ovat perustaneet nettiadressin, jossa telealan edustajia vaaditaan ulos ohjausryhmästä. 

Heidän mukaansa teleyhtiöt voivat vaikuttaa esimerkiksi tutkittavien valintaan. Esimerkkinä he mainitsevat kansainvälisen Interphone-tutkimuksen, jossa tavalliseksi kännykän käyttäjäksi listattiin henkilö, joka soitti vain yhden puhelun viikossa kuuden kuukauden aikana.

Sanomalehti Etelä-Suomen Sanomissa Hänninen vaatii, että ohjausryhmään pitäisi kuulua enemmän lääkäreitä, ja koehenkilöihin pitäisi kuulua paljon kännykkää käyttäviä lapsia ja nuoria.

Teleyhtiöt valvovat
ja seuraavat

STUK, Tekes ja Nokia kieltävät syytökset. Etelä-Suomen Sanomissa STUK:n tutkimusjohtaja Sisko Salomaa kertoo, että operaattorit ovat mukana valvomassa, että niiden luovuttamia arkaluontoisia asiakastietoja käytetään oikein.

Nokian edustaja, johtaja Sakari Lang sanoo, että yhtiö haluaa ohjausryhmän kautta seurata tutkimuksen etenemistä.

Säteilytutkija
jäi rannalle

Nettiadressin laatijat syyttävät teleyhtiöitä myös siitä, ettei STUK:n tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski saanut jatkorahoitusta pilottihankkeelleen, jossa oli todettu ihmisen käsivarren solujen reagoivan matkapuhelinsäteilylle.

Tutkimus on osa laajempaa WHO:n seurantatutkimusta, ja Salomaan mukaan Leszczynskin jääminen pois tutkimuksesta johtuu juuri WHO:n tekemästä tutkimuksen rajauksesta. Leszczynskin tutkimukset keskittyivät säteilyn mekanismeihin, mutta nyt tehtävät tutkimukset ovat epidemiologisia, eli niissä tutkitaan tautien esiintyvyyttä suhteessa niiden vaaratekijöihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    3. 3

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    4. 4

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    5. 5

      Suomen eteläisin suora lähetys klo 10: ISTV seuraa Utön saaren aamupäivää upeissa maisemissa

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    7. 7

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Saiko joku Eurojackpot-kolmikosta jopa miljoona euroa muita enemmän? Sentinkin ero kupongilla on 435 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    8. 8

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    3. 3

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    4. 4

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    5. 5

      Suomen eteläisin suora lähetys klo 10: ISTV seuraa Utön saaren aamupäivää upeissa maisemissa

    6. Näytä lisää