Digitoday

Valio ja Fujitsu uusivat ict-palvelusopimuksensa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen suurimpiin kuuluva elintarvikeyritys Valio Oy ja tieto- ja viestintätekniikan palvelutoimittaja Fujitsu Services Oy ovat uudistaneet ict-palvelusopimuksensa.

Kesäkuussa solmittu sopimus kattaa laajasti Valion tietotekniikkatarpeita sekä perustietotekniikassa että sovelluspalveluissa vuosiksi 2010-2012.

Valion ja Fujitsun kumppanuus on jatkunut vuodesta 1995, jolloin Valio ulkoisti tietotekniikkansa Fujitsulle. Palvelukokonaisuus kattaa tällä hetkellä Patja-palvelun sekä sovellusten tuki- ja jatkokehityspalvelut muiden muassa logistiikan- ja maidonhankinnan sovellusalueille.

Palvelussa on kaikkiaan noin 2 500 työasemaa ja 300 palvelinta. Valion käyttöön tulee myös laaja tuotepalvelu eli Täyspalvelu. Sen mukaan Fujitsu vastaa jatkossa koko yrityksen työasemien vaihtoprosessista.

Valiolla on tuotantolaitokset 15 paikkakunnalla Suomessa. Valio-konsernin muodostavat emoyhtiö Valio Oy ja sen tytäryhtiöt Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Latviassa, Ruotsissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

– Neuvotteluprosessi käytiin hyvän kumppanuuden hengessä. Vaikka vastustajatkin olivat kovia, Fujitsu erottui porukasta muita päätä pidempänä. Jopa juristit keskittyivät pilkun sijasta asiaan, ja tässäkin tuli pisteet heille. Fujitsu sai sopimuksen myötä lisää bisnestä, ja meillä on vankka usko, että asiat hoituvat kiitettävällä tavalla entiseen malliin, Valion johtaja Jyri-Pekka Kinnunen sanoo lehdistötiedotteessa.

– Meille on iso asia, että yhteistyömme jatkuu. Syvä ja pitkäaikainen kumppanuus näkyi kaikessa ja pilkun paikkaa tärkeämmäksi nousikin sopimuksen asiasisältö, Fujitsun toimitusjohtaja Yrjänä Ahto toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    2. 2

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    6. 6

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset levisivät nettiin

    7. 7

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    8. 8

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    9. 9

      Sisäministeri: Vierastaistelijoiksi lähteneille Suomen kansalaisille harkitaan porttikieltoa Suomeen

    10. 10

      Taas tili tyhjänä? Anumari vinkkaa kirjekuorikikasta, jolla sinäkin säästät helposti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    6. 6

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    7. 7

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    2. 2

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    6. Näytä lisää