Digitoday

Valikko

HTC: Kännykät myöhästyvät, liikevaihto tippuu

Maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja, taiwanilainen HTC on alentanut roimasti ennustettaan kuluvan vuoden liikevaihdon kehityksestä. Tänään perjantaina annettu varoitus on ristiriidassa muiden taiwanilaisyhtiöiden positiivisten viestien kanssa.
Osavuosituloksen yhteydessä pidetyssä puhelinkonferenssissa HTC arvioi (pdf), että yhtiön liikevaihto laskee tänä vuonna 1–5 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Aikaisemmin yhtiö uskoi liikevaihtonsa kasvavan noin 10 prosentilla.

Taiwanilaisyhtiön mukaan ongelmat johtuvat viivästyksistä uusien tuotteiden lanseeraamisessa ja kappalemääräisten puhelintoimitusten odotettua voimakkaammasta supistumisesta.

HTC:n mukaan myös Kiinan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen hitaampi käynnistyminen on vaikeuttanut yhtiön asemaa.

– Vauhtimme kuluvan vuoden toisella puoliskolla ei ole ehkä niin kova kuin aluksi arvioimme, toimitusjohtaja Peter Chou kertoi analyytikoille järjestetyssä konferenssipuhelussa. 

– Markkinoille tuomiemme keskihintaisten älypuhelinmallien määrä tulee kasvamaan tänä vuonna, mikä tulee laskemaan liikevaihtoa. Vauhtimme tulee olemaan odotettua hitaampaa Windows Mobile- ja Android-älypuhelimissa, Chou sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Windows Mobile on ohjelmistojätti Microsoftin käyttöjärjestelmä älypuhelimille. Avoimeen lähdekoodiin perustuva Android on puolestaan hakukoneyhtiö Googlen tukema käyttöjärjestelmäprojekti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. 6

      Viini-lehti: Vuoden samppanja ja kuohuviini valittu – voittajaskumppa maksaa alle 20 euroa

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    9. 9

      Kourtney Kardashian, 38, ei jää kurvikkaan Kim-siskonsa varjoon – verhosi uhkeat muotonsa pikkubikineihin

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. Näytä lisää