Digitoday

Valikko

Iranilaiset boikotoivat Nokiaa

Kesäkuun presidentinvaalien tulokseen pettyneet iranilaiset ovat alkaneet boikotoida Nokiaa, koska tämän tytäryhtiö toimitti Iraniin vakoilun mahdollistavan televerkon.
Iranilaiset ovat ryhtyneet boikotoimaan Nokiaa. The Guardian -lehden mukaan Nokian puhelinmyynti on pudonnut pääkaupunki Teheranissa jopa puoleen aiemmasta.

Iranilaisten kiukun taustalla on Nokian tytäryhtiön Nokia Siemens Networksin (NSN) Iraniin toimittama teleseurantajärjestelmä. NSN:n mukaan se on toimittanut vain nk. laillisen sieppauksen (lawful intercept) mahdollistavan järjestelmän, joka mahdollistaa puheluiden seuraamisen, muttei esimerkiksi verkon sensurointia.

Protesti- ja boikottivaatimukset alkoivat levitä Iranissa heti, kun tieto NSN:n kaupoista nousi uudelleen julkisuuteen Iranin kesäkuisten presidentinvaalien jälkeen. Vilpillisiksi syytetyt vaalit herättivät Iranissa valtavia protesteja.

The Guardianin haastatteleman matkapuhelinmyyjän mukaan Nokian puhelimet ovat olleet suosittuja Iranissa juuri siksi, koska se on toimittanut maan matkapuhelinverkon. Nyt iranilaiset häpeilevät kantaa yhtiön puhelimia.

Boikotti on saanut myös uusia muotoja. Iranilaiset koettavat esimerkiksi välttää tekstiviestin lähettämistä, koska he pelkäävät valtion seuraavan niitä. Boikotti on osoittautunut tehokkaaksi, sillä The Guardianin mukaan Iranin valtiollinen teleyhtiö on joutunut tuplaamaan tekstiviestien hinnan pitääkseen tulotasonsa kohdillaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    8. 8

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Uusi laki voimaan tänään – kesämökille muuttaminen helpottuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää