Digitoday

Valikko

Entisille DNA-myyjille haetaan korvauksia ylitöistä

DNA Kaupan entisillä ja nykyisillä työntekijöillä on elokuun loppuun asti aikaa hakea korvauksia maksamatta jääneistä ylitöistä vuosilta 2007–2009. Työntekijäpuoli metsästää nyt kiivaasti entisiä DNA-myyjiä. Työnantaja katsoo, että palkat on maksettu raportoitujen tuntien mukaisesti.

Teleoperaattori DNA:n liittymiä, matkapuhelimia ja tarvikkeita myyvän DNA Kauppa -myymäläketjun entisillä ja nykyisillä työntekijöillä on elokuun loppuun asti aikaa karhuta mahdollisesti maksamatta jääneitä ylityökorvauksia vuosilta 2007–2009.

Asiasta ovat sopineet työntekijöitä edustava Toimihenkilöunioni ja DNA Kauppa.

DNA ja TU kärhämöivät keväällä julkisuudessa myymäläketjun palkoista ja työajoista. Kesäkuun alussa osapuolet viestittävät löytäneensä sovun kiistassa.

TU:n sopimusala-asiamies Seppo Lundgrenin mukaan osapuolet sopivat kymmenkohtaisessa dokumentissa muun muassa työajoista, palkkauksesta, taukojen pitämisestä sekä siivoamisvelvoitteista.  

Osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen myös siitä, että myymäläketjun nykyiset ja entiset työntekijät voivat hakea maksamatta jääneitä korvauksia ylitöistä elokuun loppuun mennessä.

Kiistaa on ollut muun muassa siitä, loppuuko palkanmaksu siihen hetkeen, kun myymälän ovet sulkeutuvat.

TU on metsästänyt myymäläketjun entisiä ja nykyisiä työntekijöitä kesäkuun alusta lähtien. Entisten työntekijöiden löytäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

– Meillä ei ole valitettavasti listaa DNA Kaupan entisistä työntekijöistä, luottamusmies Tuomas Numari kertoo.

Numarin mukaan DNA Kaupan kaikkiin 77 myymälään on toimitettu tieto mahdollisuudesta karhuta maksamatta jääneitä ylitöitä.

– Jokaisessa viestissä kehotetaan välittämään tieto kaikille työssä oleville ja työssä olleille henkilöille.

Numari arvioi, ettei tieto ole vielä tavoittanut kaikkia, sillä suurin osa DNA Kaupan työntekijöistä on rekrytoitu henkilöstönvuokrausfirmojen kautta.

DNA Kauppa käyttää nykyisin kahden henkilöstönvuokrausyhtiön, Argentan ja Celectusin, palveluita.

Maksamattomien palkkojen
määrästä ei tietoa

DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko ei halua lähteä ennakoimaan, kuinka moni työntekijä aikoo esittää korvausvaatimuksia. Aavikon mukaan oikeastaan koko sopimuksesta puhuminen on harhaanjohtavaa.

– Tietääkseni mitään sopimusta ei ole tehty, vaan toimitimme DNA:lle selvityksen, Aavikko sanoo.

Aavikko kertoo lähtevänsä siitä, että ylityöt on korvattu työntekijöille näiden toimittamien tuntilistojen mukaisesti.

– On vaikea lähteä arvioimaan, miten paljon ihmiset jostain erinäisistä syistä eivät olisi kirjanneet tehtyjä töitä oikeellisesti tuntilistaan, Aavikko sanoo.

Aavikon mukaan myymäläketjun työntekijämäärä vaihtelee vuodenaikojen mukaan, mutta liikkuu noin 350 hengen tienoilla. Viime vuosien aikana määrä on kasvanut noin 50–70 hengellä.

Lopullinen
vääntö edessä

Korvattavien ylitöiden lopullisesta sopimisesta odotetaan pitkää urakkaa.

– Vaatimukset perustuvat siihen, että meillä on ohjeistus, jonka mukaan toimimme joka päivä. Silloin siitä voidaan laskea päivät, jolloin on tehty oletetusti maksamatonta ylityötä, Numari sanoo.

Numari uskoo, että jokainen tapaus perataan läpi erikseen työnantajan kanssa.

– Siinä tulee olemaan melkoinen savotta.

DNA Kaupan Aavikko ei halua lähteä ennakoimaan tarkasti tässä vaiheessa, miten ylitöiden todentaminen käytännössä tapahtuu.

– Korvauksia hakeva henkilö varmaa tietää, koska tällainen saatava on syntynyt ja toimittaa siitä normaalin tuntilistauksen työnantajalle, Aavikko sanoo.

– Katsotaan nyt, kun listoja tulee, että mihin ne mahdollisesti perustuvat.

– Meillä on työskentelyssä ylipäätään hirvittävän vapaa kulttuuri. Ihmiset ovat voineet pitää vapaata vaikka keskellä päivää, jos on pitänyt hoitaa asioita. Onkohan kaikkia näitä merkattu tuntilistoihin? Aavikko kysyy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    9. 9

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    10. 10

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. Näytä lisää