Digitoday

MySpace vähentää työntekijöitään USA:n ulkopuolella

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhteisösivusto MySpace sulkee ainakin neljä Yhdysvaltojen ulkopuolella sijaitsevaa toimistoaan. MySpacen kansainvälisten työntekijöiden määrää vähennetään kolmasosaan nykyisestä.
Yhteisösivusto MySpacen palveluksessa on noin 450 työntekijää Yhdysvaltojen ulkopuolella. Yhtiö aikoo vähentää määrän noin 150 työntekijään.

Vähintään neljä toimistoa lakkautetaan, mutta Lontoon, Berliinin ja Sydneyn toimistot vahvistavat asemiaan kansainvälisinä keskuksina. Leikkaukset eivät myöskään koske Kiinan toimintoja.

Mediamoguli Rupert Murdochin News Corp. -yhtiöön kuuluva MySpace ilmoitti jo viime viikolla vähentävänsä noin kolmanneksen noin tuhannesta työntekijästään Yhdysvalloissa.

– Kun teimme arviota yhtiöstä, kävi selväksi, että kansainvälisesti, kuten myös Yhdysvalloissa, MySpacen henkilöstö oli kasvanut liian isoksi ja vaivalloiseksi, jotta se olisi kannattavaa nykyisessä markkinatilanteessa, sanoi yhtiön pääjohtaja Owen Van Natta lausunnossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

MySpacella on 15 toimistoa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Noin puolet käyttäjäkunnasta on muualla kuin Yhdysvalloissa. Sen kilpailijalla Facebookilla on lähes kaksinkertainen määrä käyttäjiä MySpaceen verrattuna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

    6. 6

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    7. 7

      Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

    8. 8

      Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

    9. 9

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    9. 9

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    10. 10

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

    6. Näytä lisää