Digitoday

Valikko

"Rompun Suomeen tuonut" antoi Kansalliskirjastolle aarteen

Kansalliskirjasto kertoo vastaanottaneensa kokoelmiinsa sisällöltään poikkeuksellisen lahjoituksen: aineisto valottaa digitaalisten tallenteiden ja erityisesti cd-rom-julkaisujen kaupallisen jakelun alkutaivalta Suomessa.

Lahjoitettu aineisto sisältää muun muassa Akateemisen Kirjakaupan myyntiluetteloita 1980- ja 90-luvuilta, e-median laite- ja formaattiesitteitä, Suomen cd-rom-tukiryhmä -nimisen yhdistyksen asiakirjat sekä esitelmiä, artikkeleita ja lehdistötiedotteita. Aineisto jäljittää myös kirjakauppa-alan verkkoliiketoiminnan ensi askeleita Suomessa.

Aineiston kokoaja, valtiotieteen maisteri ja ekonomi Markus Anaja, on tehnyt Suomessa pioneerityötä cd-rom-julkaisujen jakelun ja käytön edistämiseksi. Anaja vaikutti vuosikymmeniä Akateemisessa Kirjakaupassa.

– Se on sekalainen paperinippu, jonka olen kerännyt, Anaja vitsailee lahjoituksestaan.

Anaja painottaa aineiston olevan sisällöltään hyvin kirjava, joskin kaikki tieto on ollut julkista.

– 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku oli kuitenkin niin hektinen vaihe, että missään ei ilmeisesti ole oikein tallennettu cd-romien historiaa.

Anaja ja Luonnontieteellisen museon nykyinen johtaja Juhani Lokki kirjaimellisesti toivat cd-romin Suomeen, kirjasto korostaa. Kaksikko poimi ensimmäisen rompun tuliaisiksi Frankfurtin kirjamessuilta vuonna 1986.

Markus Anaja kuitenkin toppuuttelee hieman kirjaston arviota. Hän ei mene takuuseen, että heidän tuomansa levy taikka levyt olivat ensimmäiset, mutta kaukana siitä ei kuitenkaan oltu.

Kesti
kauan
 
– Cd-romien leviäminen oli kaiken kaikkiaankin, ei vain Suomessa, todella hidasta. Ainoat cd-romeilla rahaa tehneet olivat pitkään konferenssijärjestäjät. Seminaareissa toistuvana teemana oli, että "tämä on tavattoman hieno asia - se ei ole vielä lyönyt läpi, mutta ehkä jo ensi vuonna", Anaja muistelee.

Nyt cd-rom eli compact disc read-only memory on jo elinkaarensa loppupuolella dvd:iden ja etenkin verkkojakelun syrjäyttäessä vanhaa mediaa.

Kansalliskirjastoon talletetaan kappaleet paitsi kotimaisista painotuotteista sekä ääni- ja kuvatallenteista, myös cd-rom-tallenteista ja valituista verkkosivuista.

Päivitetty klo 15.03 Markus Anajan kommenteilla

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    2. 2

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    3. 3

      HIFK:n hermokontrolli petti: Joe Finley yleisön hampaissa, Matt Generous riehui itselleen pelirangaistuksen

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    8. 8

      IS seuraa: TPS kylvettää HIFK:ta Turussa, muilla paikkakunnilla todella tasaista

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    2. 2

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    3. 3

      HIFK:n hermokontrolli petti: Joe Finley yleisön hampaissa, Matt Generous riehui itselleen pelirangaistuksen

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. Näytä lisää