Digitoday

Dvb-t2-vastaanottimia tulossa jo tänä vuonna

Julkaistu:

Digitassa uskotaan dvb-t2-laitteiden saatavuuteen Suomessa jo tänä vuonna, joskin firma on käynnistelemässä uutta teräväpiirtoa vasta ensi vuonna.

Dvb-t2-teknologia, jota nykyiset hd-vastaanottimet eivät ymmärrä, on tulossa Suomen teräväpiirtolähetysten perustaksi antenniverkossa. Tekniikkaa tukevia vastaanottimia oli ennakoitu myyntiin ensi vuoden puolella, mutta Digitan tekninen johtaja Kari Risberg uskoo toisin.

– Uskon, että pohjoismaisille markkinoille saadaan varsin nopeasti ensimmäiset kaupalliset dvb-t2-yhteensopivat vastaanottimet. Ja Suomen markkinoille saamme laitteita jo tämän vuoden lopulla, Risberg arvioi tiedotteessa.

Britannia joudutti
kehitystä

Yhteispohjoismainen NorDig on nyt määritellyt minimivaatimukset dvb-t2-yhteensopiville päätelaitteille. NorDig on Pohjoismaiden, eli Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan, tv-yhtiöiden ja maanpäällisten verkko-operaattoreiden yhteinen foorumi, joka määrittelee yhteispohjoismaisesta jakelutekniikan alustaa, linjaa digi-tv:n kehitystä ja standardointia.

NorDigin työryhmä sai määrittelytyönsä päätökseen 11. kesäkuuta Tukholmassa pidetyssä kokouksessa. Digitan mukaan määrittelytyön valmistelu on edennyt nopeasti Kari Risbergin johdolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Iso-Britannia on ensimmäisenä Euroopassa lähtenyt liikkeelle teräväpiirtolähetyksissä suoraan dvb-t2:lla ilman dvb-t-välivaihetta, mikä on nopeuttanut dvb-t2-standardin valmistelua huomattavasti. Tämä on edistänyt myös meidän työtämme NorDigissa.

Hd-päätös
torstaina

Ranskalainen Digita kisaa liikenne- ja viestintäministeriön myöntämistä teräväpiirtoluvista Anvian, DNA:n ja Telemast Nordicin kanssa. Päätös annetaan torstaina.

Mutta saatiin laitteita tänä vuonna tai ei, niin esimerkiksi Digita huomauttaa olevansa valmis aloittamaan teräväpiirtolähetykset vasta ensi vuoden alussa.

Niitä, joita teräväpiirto ei vielä kiinnosta, ei tekniikkauudistus tule häiritsemään. Vanhatkin lähetykset jatkuvat normaalisti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. 6

      Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

    7. 7

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

    10. 10

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    7. 7

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    4. 4

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    5. 5

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    6. Näytä lisää