Digitoday

Valikko

Elisan laajakaista-tv tarvitsee kilpailijoita

Laajakaista-tv -palveluita ei Suomessa juuri ole, sillä operaattorit eivät ole halunneet niitä tarjota. Konsulttiyhtiö Capgemini arvioi, että huhtikuussa käynnistynyt Elisan Viihde -paketti saa syksyllä haastajia.
Suomi on Euroopan häntäpäässä laajakaistatelevision levinneisyydessä. Esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa  laajakaistayhteyden kautta katsotaan televisiota jo joka kymmenennessä kodissa.

Laajakaista-tv -palveluissa tarjotaan esimerkiksi teräväpiirto-laatuisia ohjelmia tai videon vuokrausta internet-yhteyden välityksellä. Ohjelmia voi katsoa erityisen digiboksin kautta televisiosta.

Suomessa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva Maxinetti on tarjonnut laajakaista-tv -palveluita jo vuosia, mutta muut operaattorit ovat olleet laajakaista-tv:n suhteen hyvin varovaisia.

Konsulttiyhtiö Capgemini uskoo, että Elisa saattaa huhtikuussa käynnistämällään Viihde -palvelulla saada laajakaista-tv -palveluissa ylivoimaisen aseman.

– Onnistuessaan Elisan lanseeraus voi luoda yhtiölle vastaavan johtavan markkina-aseman laajakaistatelevisiossa kuin heillä on 3G-markkinoilla, sanoo Telecom, Media & Entertainment Consulting -yksikön maajohtaja Markus Huttunen Capgemini Finland Oy:stä.

– Ehtiäkseen mukaan kilpailuun kilpailijoilla pitäisi olla jo suunnitelmat markkinoille tuloa varten.

Esimerkiksi Ruotsissa ensimmäisenä suurena operaattorina laajakaista-tv-markkinoinnin aloittaneella Telialla on markkinasta hallussaan lähes 70 prosenttia.

– Uskomme kuitenkin, että 3G-kokemuksista viisastuneet operaattorit vastaavat kilpailuhaasteeseen syksyn 2009 aikana, koska laajakaista- ja matkapuhelumarkkinan kasvun taittuessa laajakaista-tv on niille yksi harvoista mahdollisista liiketoiminnan kasvualueista, jatkaa Huttunen.

Capgeminin mukaan laajakaista-tv:n merkittävimmät hyödyt operaattoreille ovat asiakasvaihtuvuuden vähentäminen, nopeampien laajakaistaliittymien myyminen sekä lisäarvopalvelut. Suomen televisiomarkkinoita ovat perinteisesti hallinneet tv-kanavat ja kaapeli-tv-operaattorit, mutta laajakaistayhteydet avasivat myös teleoperaattoreille mahdollisuuden siirtyä televisioliiketoimintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    8. 8

      Rajun tällin saanut Tapparan tähti lähetettiin kotiin pimeästä huoneesta – ”Pitää kunnioittaa vastustajaa”

    9. 9

      STT: Oikeusministerin salkku kokoomukselle

    10. 10

      ISTV ruotii hallituksen puoliväliriihen ratkaisut – katso suora lähetys kello 21.50

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. Näytä lisää