Digitoday

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

Julkaistu: , Päivitetty:

Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

Myös monet uudet arkea helpottavat laitteet sisältävät tekniikkaa ja yksinkertaisen käyttöliittymän. Näiden laitteiden ja palveluiden kehittämisessä ei juuri ole otettu huomioon ikäihmisten tarpeita.

– Ihmisen oppimisen mekanismit ja omaksumiskyky muuttuvat ikääntymisen myötä. Jos ikäihminen on vuosikaudet asioinut pankkiautomaatilla ja painanut rutiininomaisesti aina samoja nappuloita samassa järjestyksessä, käyttöliittymän pienikin muutos voi saada hänet suunniltaan ja hän lakkaa käyttämästä palvelua, käytettävyysasiantuntija ja kirjailija Irmeli Sinkkonen sanoo tiedotteessa.

– Esimerkiksi Suomen valtio suunnittelee siirtyvänsä kokonaan sähköiseen laskutukseen vuoden 2010 alussa. On selvää, että tulevaisuudessa myös esimerkiksi verotus hoidetaan kokonaan sähköisesti. Jos käyttöliittymä on huono, miten vanhus selviää omasta veroilmoituksestaan ja maksuistaan, Sinkkonen kysyy.

Ohjelmistoja ja laitteita tehdään edelleen teknologian ehdoilla. Tästä kärsivät Helppokäyttöisen verkkopalvelun suunnittelu -teoksen juuri julkaisseen Sinkkosen mukaan ikääntyvien ohella myös esimerkiksi yritykset ja niiden työntekijät.

– Jos halutaan pitää ihmiset töissä pidempään, tulisi yritysten miettiä kahteen kertaan, millaisia uusia tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja hankitaan. Turhan moni eläkeikää lähellä oleva työntekijä luovuttaa ja poistuu ennenaikaisesti työelämästä, kun eteen tulee uusi monimutkainen järjestelmä, jonka käyttö vaatisi opettelemista.

Käytettävyystutkimuksiin erikoistuneen Adagen johtaja Irmeli Sinkkonen on suomalaisen käytettävyystutkimuksen pioneereja. Hän on tehnyt pitkän uran it-alalla ja vetänyt ensimmäistä suomalaista käytettävyyslaboratoriota Teknillisessä korkeakoulussa.

Vuosikymmenten varrella hän on nähnyt asenteiden muuttuneen parempaan suuntaan, mutta vieläkään ei hänen mukaansa ymmärretä, mitä käytettävyys oikeastaan on ja miten se toteutetaan.

– Suurin osa verkkopalveluista ja mobiililaitteista on selvästi suunnattu noin parikymppisille nuorille. Hyvän, kaikille sopivan käyttöliittymän tekeminen ei ole ihan yksinkertaista, mutta jos siihen satsataan jo tuotekehityksen alkuvaiheessa, lopputulos on sen arvoinen ja asiakkaat tyytyväisiä.

Teknillisen korkeakoulun käytettävyyslaboratorion asiantuntijoiden vuonna 2001 perustaman ja toimivan johdon omistaman Adage Oy:n asiakkaita ovat sisäisille ja ulkoisille kohderyhmille suunnattuja verkkopalveluja kehittävät organisaatiot sekä muiden tietotekniikkaa hyödyntävien tuotteiden ja palvelujen tarjoajat. Adage on kansainvälisen International Usability Partners -yhteisön jäsen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    7. 7

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    8. 8

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    9. 9

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    10. 10

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää