Digitoday

Valikko

Vanhanen: Lex Nokian noudattamista valvottava

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan sähköisen viestinnän tietosuojalain eli Lex Nokian noudattamista pitää voida valvoa.

Vanhanen ei ymmärrä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n esittämää kritiikkiä, jonka mukaan tietosuojavaltuutetun valvontaoikeus on ongelmallinen.

– Aina lakien noudattamista pitää voida valvoa, vaikkei jotain ole erikseen laissa mainittu. Viranomaisilla pitää olla kyky valvoa. Se on osa oikeusturvaa, Vanhanen sanoi Savon Sanomien haastattelussa.

Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna, että tietosuojavaltuutetun oikeus valvoa lain noudattamista koetaan EK:ssa ongelmaksi.

EK:n mukaan laissa ei puhuta mitään tietosuojavaltuutetun valvontaoikeudesta. Tarkastuksia ei pitäisi sallia myöskään siksi, että ne antaisivat tietosuojavaltuutetulle poliisia suuremmat oikeudet.

Savon Sanomille puhunut Vanhanen ei kuitenkaan ota selvää kantaa siihen, onko tietosuojavaltuutettu oikea viranomainen seuraamaan lain noudattamista.

– Järjestelmä on sellainen, että yritykset päättävät itse, lähtevätkö sen piiriin. Tietysti yritykset joutuvat sopeutumaan asetettuihin sääntöihin, jos lähtevät, Vanhanen sanoi. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Viimeiset kuvat: Roger Moore edusti hyvinvoivana vielä viime lokakuussa – vetäytyi julkisuudesta sen jälkeen

    7. 7

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    8. 8

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Upea joka vartalolla – ikoninen, rohkea kokouikkari on taas superhot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. Näytä lisää