Digitoday

Peliala valahti toistamiseen USA:ssa

Julkaistu:

Yhdysvaltain yhteenlaskettu peliohjelmien, laitteiden ja oheislaitteiden myynti tippui toisen kerran peräkkäin 17 prosenttia.

USA:ssa päästiin NPD:n mukaan huhtikuussa noin miljardin dollarin myyntiin (760 miljoonaa euroa), mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Maaliskuussa koettiin vastaava pudotus, ja alkaakin näyttää siltä, että taloustaantuma puree vihdoin myös pelialaan.

Mutta AP huomauttaa, että huhtikuun lukuihin vaikuttaa vahvasti se, että viime vuonna aivan kuun lopussa kauppoihin tuli Grand Theft Auto IV, joka oli verraton myyntihitti, jollaisesta ei tämän vuoden huhtikuussa ollut tietoakaan.

Nintendon Wii-konsolia myytiin NPD:n lukujen valossa vain 340 000 kappaletta, kun maaliskuussa päästiin 601 000 kappaleeseen. Microsoftin Xbox 360 ja Sonyn PlayStation 3 tulivat myös ropisemalla alas maaliskuun luvuista päätyen 175 000 ja 127 000 kappaleeseen.

Samaan aikaan Nintendo voi kuitenkin iloita käsikonsoli DS:nsä myynnistä, joka yletti yli miljoonaan huhtikuussa Yhdysvalloissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Tuhatkuutioinen moottoripyörä lähti ohittamaan rekkaa – kaksi sairaalaan

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    7. 7

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Jihadismitutkijaa kiinnostaa, radikalisoituiko Turun pääepäilty Suomessa: ”Antaa vastauksia aika lailla”

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä naisen ruumiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Tuhatkuutioinen moottoripyörä lähti ohittamaan rekkaa – kaksi sairaalaan

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. Näytä lisää