Digitoday

Valikko

Etätunniste tulossa Nokian kännyköihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinvalmistaja Nokia suunnittelee varustavansa kännykkänsä radiotaajuuksiin perustuvilla etätunnisteilla, jotta yhtiö pystyisi seuraamaan paremmin puhelinten elinkaarta tuotantolinjalta kierrätykseen.
Alan seminaarissa Vantaalla eilen tiistaina puhuneen Nokian kehitysjohtajan Jarkko Järvilehdon mukaan yhtiö näkee lukuisia etuja etätunnistesirujen käyttämisessä ”prosessin aikaisessa vaiheessa”.

Järvilehden mukaan aikainen vaihe tarkoittaa Nokialle puhelinten varustamista siruilla.
Rfid-tekniikkaan pohjautuvia etätunnisteita käytetään yleisesti teollisuudessa ja kaupassa.

Esimerkiksi tavarataloketju Wal-Mart käyttää tunnisteita tuotteissaan. Yritykset pyrkivät vähentämään etätunnisteilla tuotteisiin upotettuihin viivakoodeihin liittyvän skannaamisen ja käsityön määrää.

Tekniikan ansiosta Nokia pystyisi seuraamaan myynnin kehittymistä ja saamaan nopeammin tietoa puhelinten kysynnän heilahteluista, Järvilehto sanoi.

Järvilehdon mukaan Nokia on pärjännyt melko hyvin maailmantalouden myrskyissä. Nokia olisi kuitenkin voinut pärjätä paremmin, mikäli sillä olisi ollut parempi käsitys jälleenmyyjien varastotilanteesta, Järvilehto kertoi.

Etätunnisteita voitaisiin myös käyttää väärennösten tunnistamiseen ja korjaukseen tulevien puhelinten yksilöimiseen, Järvilehto sanoi.

Se, milloin Nokia aloittaa puhelinten varustamisen etätunnisteilla, on vielä epäselvää. Järvilehden mukaan tekniikka ja alan standardit kaipaavat vielä jatkokehitystä.

Euroopan unionin kansalaisten yksityisyyttä suojelevat lait saattavat myös vaatia, että kuluttajilla on mahdollisuus kytkeä etätunnistin pois päältä, Järvilehto sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. 6

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Dianasta puhutaan avoimesti uutuusdokumentissa: ”Hän oli ujo, epävarma ja naiivi” – Näin prinssit saatiin avautumaan

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. Näytä lisää