Digitoday

Valikko

Panasonicilta 40-tuumainen oled-televisio ensi vuonna

Panasonic aikoo ensi vuonna tuoda kauppoihin peräti 40-tuumaisen uutta oled-näyttöteknologiaa käyttävän taulutelevision. Tähän mennessä suurin oled-televisio on Sonyn 11-tuumainen malli, joka maksaa yli 4 000 euroa.
Japanilaiset Panasonic ja Sumimoto Chemical ryhtyvät yhteistyössä kehittämään erittäin ohuita oled-televisioita. 

Nikkei-talouslehden mukaan yhtiöt aikovat perustaa yhteisyrityksen, jonka tavoitteena on tuottaa 40-tuumaisia tai isompia oled-näyttöjä vuonna 2010.

Oled-näyttöjen (organic light emitting diode) ohuus juontuu siitä, etteivät ne tarvitse erillistä taustavalaistusta. Oled-tekniikalla on lcd:tä parempi mustan taso sekä kontrasti, sillä näytöissä ei ole taustavalaisua, vaan ruudun pikselit valaisevat itse itsensä. Kun ruudun kohta on täysin musta, sen pikselit ovat sammuneena.

Lisäksi oled-näyttöteknologia kuluttavat vain noin puolet lcd-näyttöjen virrankulutuksesta. Myös oled-näyttöjen vasteajat ovat pienempiä, mikä parantaa esimerkiksi liikkuvan kuvan seuraamista.

Tekniikan heikkouksia, ainakin toistaiseksi, ovat lyhyt käyttöikä ja korkea hinta. Nykyisissä oled-näytöissä käytettävä orgaaninen materiaali kestää käytössä noin 14 000 tuntia.

Vaikka useat valmistajat ovat alan messuilla esitelleet jo yli 30-tuumaisia oled-näyttöjä, ainoa kaupoissa myytävänä oleva malli on Sonyn 11-tuumainen XEL-1, joka maksaa yli 4000 euroa. 

Oled-näyttöjä on jo useissa matkapuhelimissa, muun muassa Nokian N85-älypuhelimessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. 6

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    10. 10

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. Näytä lisää