Digitoday

Teleala haluaa irti maksajan roolista taajuuksissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Taajuusmaksujen kuulemistilaisuudessa tänään liikenne- ja viestintäministeriössä puhkesi vanha juopa tele- ja media-alan välillä. Teleoperaattorit ihmettelivät, miksi teleala joutuu maksamaan eniten taajuusmaksuja, vaikka parhaat taajuudet ovat muiden toimijoiden käytössä.
Tämänpäiväisen kuulemistilaisuuden taustalla oli viestintäministeri Suvi Lindénin pyrkimys jakaa taajuusmaksut nykyistä tasapuolisemmin. Ministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta kannustavammaksi taajuusmaksumalliksi.

Nykyisin taajuusmaksuin on kerätty noin kymmenen miljoonan euron potti. Rahat on käytetty viestintäviraston kustannusten kattamiseen.

Selvityksen mukaan matkaviestinala on maksanut potista noin 40 prosenttia. Seuraavaksi tulevat radiolinkit ja yksityiset radioverkot. Kummankin osuus on noin 20 prosenttia.

– Matkaviestinoperaattoreille on ollut maksumiehen rooli. Taajuuksia ei ole kuitenkaan määrällisesti yhtä paljon. Hinta ja määrä eivät vastaa toisiaan, osastopäällikkö Rami Peltosaari Elisasta kärjisti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Teleoperaattorit toivat tilaisuudessa myös esille, että eri taajuusalueet eroavat toisistaan. Mitä alempi on taajuus, sen edullisemmat ovat verkon rakentamiskustannukset. Nykyisin matkaviestinverkojen käytössä on korkeita taajuuksia.

Suomen Erillisverkot ja sen toimitusjohtaja Kimmo Manni sanoi, että korkeiden taajuusmaksujen takia Erillisverkkojen omistama viranomaisverkko on menettänyt potentiaalisia asiakkaita, vaikka kyseessä on turvallisuusviranomaisten käyttöön tarkoitettu verkko.

– Meillä on 30 000 käyttöliittymää ja vastaamme neljä prosenttia taajuusmaksuista. Kovien rasitteiden vuoksi kunnat eivät ole voineet hankkia liittymiä esimerkiksi sairaanhoitopiireille, Manni ihmetteli.

Mediatalojen edustajat muistuttivat kuulemistilaisuudessa teleoperaattoreita, että tv-yhtiöiden on pitänyt viedä jakeluverkkoja myös ruuhka-alueiden ulkopuolelle. Toimilupa on edellyttänyt televisiolähetyksiin valtakunnallista kattavuutta. Mediatalot joutuvat rakentamaan verkkoa myös alueille, joissa toiminta ei ole kaupallisesti kannattavaa.

– Jos taajuusmaksut nousevat, se on pois sisällöntuotannosta, MTV:n johtaja Jorma Härkönen sanoi seurauksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    6. 6

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    9. 9

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    10. 10

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    9. 9

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    6. Näytä lisää