Digitoday

Paul Paukku selvittää pullonkauloja

Julkaistu:

Entinen HP:n Suomen maajohtaja Paul Paukku on viestintäministeri Suvi Lindénin uskottu mies selvitettäessä sähköisten palvelujen kehittämisen pullonkauloja.
Hewlett-Packardissa pitkän uran tehnyt Paul Paukku saa tehtäväkseen tarkastella kehityksen hidasteita ict-markkinoiden näkökulmasta ja tehdä ehdotuksia niiden purkamiseksi.

Paul Paukku toimii nykyisin Finnish Consulting Groupin konsernijohtajana.

– Minulla on kolmen kulman katsantokanta: mitä pitää tehdä julkishallinnon puolella, palveluntarjoajan puolella ja kolmanneksi tietenkin käyttäjän puolella, Paukku linjaa.

– Olen tähdentänyt ministeri Suvi Lindénille, etten tule kirjoittamaan mitään laajaa selvitystä, koska ne eivät koskaan keskity mihinkään. Pyrin sen sijaan sortteeraamaan ihan keskeisimmät pullonkaulat, joita on ehkä kuusi kappaletta. Puristan kaiken kolmeen A4-sivuun, joissa on asia kiteytetty luettavalla fontilla ja leveällä marginaalilla, Paukku suunnittelee.

Hän ei vielä halua kertoa, mitkä nämä kuusi pullonkaulaa ovat. Mutta hän myöntää kysyttäessä, että sähköinen tunnistaminen, jota hallitus on värkkäämässä vaikeuksien jälkeen uusiksi, liittyy olennaisesti aiheeseen.

– Jos puhutaan mobiilista asioinnista, niin totta kai sähköinen tunnistaminen on keskeinen. Mutta on eri asia, nouseeko se tässä työryhmässä keskeiseksi.

Ministeri odottaa
konkretiaa

– Odotan selvitykseltä konkreettisia esityksiä siitä, millaista julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tarvitaan palvelujen yhteentoimivuuden kehittämisessä, viestintäministeri Suvi Lindén toteaa tiedotteessa.

– Tieto- ja viestintätekniikan markkinoiden toimivuudelle ja yhteistyölle julkisella sektorilla on luotava parhaat mahdolliset edellytykset, jotta yksityisellä sektorilla kehitettyjä ratkaisuja voidaan onnistuneesti hyödyntää, hän taustoittaa.

Historia on osoittanut, että suurten it-yhtiöiden on ollut välillä vaikea toimia tuottavasti julkishallinnon sähköistä asiointia kehitettäessä. Paukku ei sanonut, aikooko hän puuttua tähän ongelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. 6

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. Näytä lisää