Digitoday

Valikko

WinCapitaan ryöpsähti hetkessä 35 miljoonaa euroa

Keskusrikospoliisi kertoi uusia tietoja internetin epäillystä sijoitusvedätyksestä, johon jotkut entiset jäsenet jaksavat kuitenkin edelleen uskoa.
Poliisin mukaan entinen WinCapita sai vuoden 2008 alussa huomattavasti lisää jäseniä ja sijoituksia. Parin kuukauden aikana klubiin siirrettiin tilisiirtoina noin 35 miljoonaa euroa. Taustalla oli WinCapitan ilmoitus 4.1.2008, että 15.1.2008 jälkeen liittyvät uudet jäsenet tekevät valuuttakauppaa itsenäisesti tai valtuuttamansa jäsenen kautta.

Pääepäillyn Hannu Kailajärven mukaan huhtikuun alussa 2008 oli tulossa uusi ominaisuus, joka olisi mahdollistanut automaattisen kaupankäynnin jo olemassa olevaa signaalijärjestelmää hyväksi käyttäen.

Jäsenet olisivat ohjeistuksen mukaan voineet tehdä itsenäisesti valuuttakauppaa omilla varoillaan myös tätä uutta järjestelmää hyväksi käyttäen. Edelleen epäillyn mukaan oli tarkoitus, että jäsenet olisivat tehneet itsenäisesti valuuttakauppaa jo ennen uudistusta.

Rahat kävivät
vähiin

Esitutkinnan mukaan ainakin osa jäsenistä tulkitsi tammikuisen ilmoituksen niin, että WinCapita jatkaa valuuttakauppojen tekemistä niiden jäsenten hyväksi, jotka liittyvät klubiin ennen 15.1.2008.

Valuuttakauppaa ei kuitenkaan ole poliisin tietojen mukaan harjoitettu klubin vanhojenkaan jäsenten hyväksi, vaan varat jäsenille maksettuihin suorituksiin saatiin jäsenten WinCapitaan siirtämistä rahoista.

Esitutkinnan mukaan klubin rahavarat kävivät vähiin vuoden 2007 loppupuolella, ja vuoden 2008 alkupuolella klubin varat olivat alimmillaan enää alle kaksi miljoona euroa.

Poliisi kiistää edelleen
väärien tietojen antamisen

Kaikesta huolimatta entisiä wincapitalaisia kokoontuu silloin tällöin eri puolilla Suomea. Heitä yhdistää usko siihen, että klubin toiminta oli sittenkin asianmukaista.

Poliisia on syytetty väärien tietojen antamisesta, mutta rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen keskusrikospoliisin Oulun yksiköstä kertoo, ettei tästä ole edelleenkään näyttöä.

– Näissä väitteissä ei kyllä ole perää. Käsityksemme mukaan olemme antaneet oikeaa tietoa. Siis sitä tietoa, mitä meillä täällä on.

– Mitään sellaista ulkopuolelta tullutta tuottoa, jota olisi pystytty jäsenille jakamaan, ei ole ja tämä on myös pääepäillyn täysin myöntämä asia, Vuorivirta-Heikkinen painottaa.

Eniten ilmoituksia
Kuopiosta

WinCapitaan vuodesta 2005 lähtien tehtyjen sijoitusten kokonaismäärä on noin sata miljoonaa euroa. 1.1.-7.3.2008 välisenä aikana WinCapitasta maksettiin jäsenille 32,6 miljoonaa euroa.

Sijoitusklubin toiminnasta on tehty tähän mennessä vajaat 1800 rikosilmoitusta, joissa ilmoitetut asianomistajien vahingot ovat yhteensä yli 25 miljoonaa euroa. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on 16,7 miljoonaa euroa.

Alueellisesti rikosilmoitukset jakaantuvat lähes samalla tavalla kuin marraskuussa 2008. Ilmoituksia on eniten Etelä-Suomen läänin alueella, ja yksittäisiltä paikkakunnilta ilmoituksia on eniten tehty Kuopiossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. 6

      Viini-lehti: Vuoden samppanja ja kuohuviini valittu – voittajaskumppa maksaa alle 20 euroa

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    9. 9

      Kourtney Kardashian, 38, ei jää kurvikkaan Kim-siskonsa varjoon – verhosi uhkeat muotonsa pikkubikineihin

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. Näytä lisää