Digitoday

World of Warcraft on tulevaisuuden työelämän koulu

Julkaistu:

Nettiroolipeleillä on merkittäviä ja - toisin kuin usein väitetään - lähinnä myönteisiä vaikutuksia elämäämme. Kiistellyimpiin kuuluvaa WoW-peliä saksalainen tulevaisuudentutkija Matthias Horx suosittelee yrityksillekin työntekijöidensä koulutukseen.
Samaan aikaan kun Saksassa Baijerin johtava puolue CSU tähtää World of Warcraftin kieltämiseen, niin maan tunnetuin tulevaisuudentutkija ja Zukunftsinstitutin perustaja Matthias Horx on puolustanut sitä tietokonepelien kehittäjien taannoisessa Quo Vadis -konferenssissa Berliinissä.

Matthias Horx antaa molempien poikiensa pelata WoW:ia ja pelaa sitä mielellään itsekin. Hänellä on pelissä omat avatarinsa, joiden kautta hän saa tutkaansa myös häivähdyksiä tulevaisuudesta.

Hän ei heittäydy peliin kuitenkaan vain tutkijana vaan myös silkasta huvista. Eikä hänellä ole siitä lainkaan huono omatunto.

- Ei ole ollut olemassa ainuttakaan kulttuurisaavutusta, jota ei olisi asetuttu vastustamaan samanlaisilla moitteilla, Horx kuittaa kuumentuneen kiistelyn tietokonepeleistä. Samalla tavalla kritisoitiin aikanaan jo romaaneita, että ne eristäisivät lukijansa omiin maailmoihinsa ja uhkaisivat säädyllisyyttä ja hyviä tapoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Horx on vakuuttunut, että kiista tulee aikanaan laantumaan, viimeistään silloin, kun tämän päivän nuorien polvien pelaajat ovat päässeet yhteiskunnassa vastuullisiin asemiin.

Roolipeleissä Horxia kiehtoo mahdollisuus oman luonteensa moninaistaminen tai sen heikkouksien kompensoiminen avatarien avulla. Hän pitää kulttuurihistoriallisesti uutena, miten peliroolien avulla voidaan oppia peilaamaan omaa persoonaa.

- Se on empowerment:ia (voimaannuttamista), jota muista kulttuuritekniikoista ei saa, hän väittää.

Pelaajat oppivat arvioimaan kykyjään ja suorituksiaan tavalla, jonka voi siirtää myös muille elämänalueille. Tällä tekniikalla voi olla valtavan suuri vaikutus myös työelämän suorituksiin ja kykyyn tehdä tiimityötä.

- WoW:n pelaajat kehittävät johtamistaitojaan, on Matthias Horx vakuuttunut. - Tulevaisuuden työelämän ratkaiseviin valtteihin tulee kuulumaan sosiaalisten sääntöjen hallintta ja kehittäminen, kyky simuloida monimutkaisia ympäristöjä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    3. 3

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Lauri Markkasen seurakaveri uhrasi 8 miljoonaa dollaria – halusi palavasti pois Chicagosta: ”Unelmani täyttymys”

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Uusia todisteita rohingya-muslimien vainosta: naisten vammat kertovat julmasta seksuaalisesta väkivallasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    3. 3

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

    6. Näytä lisää