Digitoday

Valikko

Suomen Yrittäjät torjuu mediamaksun

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Yrittäjät ei hyväksy Yleisradion rahoitusta mediamaksulla. Yrittäjien mukaan moni yrittäjäperhe joutuisi maksamaan mediamaksua 700 euroa vuodessa. Tämä on järjestön mukaan kohtuutonta.

Yleisradion rahoitusta selvittäneen työryhmän ehdotus mediamaksusta tarkoittaisi sitä, että suuri osa yrittäjäperheistä joutuisi maksamaan mediamaksua 700 euroa vuodessa. Siitä 175 euroa tulisi kotitalouden ja 525 euroa yrityksen maksettavaksi, tiedottaa Suomen Yrittäjät.

Järjestön toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo, että tuon suuruista maksua voi pitää täysin kohtuuttomana eikä sitä tule säätää ehdotetussa muodossa.

Kyseinen maksu on tarkoitettu koskemaan yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 400 000 euroa vuodessa.

– Vaikka on sinänsä myönteistä, että ehdotuksessa aivan pienempien yrityksien tilanne on noteerattu, esitys koskisi edelleen 42 000 yritystä, joista suurelle osalle niiden kate huomioon ottaen esitetyn suuruista maksua voi luonnehtia kohtuuttomaksi, Järventaus sanoo Suomen Yrittäjien tiedotteessa.

Järjestön mielestä television katseleminen yrityksissä on usein hyvin vähäistä ja myös siksi maksun perimistä yrityksiltä voidaan kritisoida.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

    3. 3

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    9. 9

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

    3. 3

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    6. Näytä lisää