Digitoday

Valikko

Suomeen 4G-verkko muita halvemmalla

Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt TeliaSoneralle, Elisalle ja DNA:lle lisätaajuuksia, jotka antavat yrityksille mahdollisuuden ryhtyä rakentamaan neljännen sukupolven matkaviestinverkkoja.
Myönnetyt taajuudet ovat 1800 megahertsin alueella, mikä tekee Suomesta ensimmäisen maan Euroopassa, joka sallii 4G:n lte-teknologian käytön näin alhaisilla taajuuksilla.

Alemmilla taajuuksilla 4G-verkoilla saavutetaan pienemmillä rakennuskustannuksilla suurempi verkon peittoalue kuin yleisesti käytetyillä 2600 megahertsin verkoilla, jotka vaativat ratkaisevasti enemmän tukiasemia.

Tähän saakka 1800-alue on ollut vain gsm- ja 3G- eli umts-teknologian käytössä. Myönnetyt taajuudet antavat operaattoreille käyttöoikeuden 4G-teknologian vaatimaan huomattavasti suurempaan yhtenäiseen taajuuskokonaisuuteen.

Uuden lte-matkaviestinteknologian käyttöönotto muun muassa kasvattaisi datasiirtonopeuksia ja parantaisi palveluita. Lte-teknologiaa pidetään lähtökohtaisesti yhteensopivana nykyisten 3G-verkkojen kanssa, vaikkakin EU:n selvitykset asiasta ovat vielä kesken.

Lte:n kaupallinen hyödyntäminen saattaa kuitenkin alkaa Euroopassa jo vuosien 2009–2010 aikana. Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan tästä syystä on tarpeellista antaa teleyrityksille mahdollisuus ottaa uusi teknologia käyttöön Suomessa nopealla aikataululla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. Näytä lisää