Digitoday

Valikko

YouTube loikkaa tv-sarjoihin ja elokuviin

Tekijänoikeutta rikkovilla videopätkillään mediayhtiöitä suututtanut YouTube aloittaa televisiosarjojen ja elokuvien esittämisen ja pyrkii haastamaan NBC Universalin ja Foxin Hulu-palvelun.

Googlen omistama YouTube avasi yhdysvaltalaisille osion, jossa sen kumppanit, kuten Crackle, CBS, MGM, Lionsgate ja Starz, julkaisevat sisältöään. Kättelyssä tarjolla on YouTuben mukaan tuhansia tv-sarjojen jaksoja ja satoja elokuvia. Niihin on kytketty mainoksia.

Videosivustolla on ollut riitoja studioiden kanssa, koska käyttäjät ovat julkaisseet palvelussa luvatta paljon klippejä tv-sarjoista ja elokuvista.

Mutta näkyykö tämä kimurantti historia uudessakin palvelussa? Sen tarjonnassa nimittäin ajankohtaiset huippusarjat tai -elokuvat tuntuvat loistavan poissaolollaan. Sen sijaan nähtävillä on sellaisia männävuosien tv-hittejä kuin Alf, Fantasy Island tai vaikkapa poliisisarja T.J. Hooker tähtenään William Shatner.

Elokuvien joukosta on vaikea löytää tunnistettavia nimiä, poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi Cliffhanger tai Carrie.

Pc Magazinen toimittaja oli valikoimaan erittäin pahasti pettynyt.

Muiden kuin yhdysvaltalaisten on turha vaivautua, mutta YouTuben mukaan palveluosiota ryhdytään avaamaan muidenkin maiden katselijoille "niin pian kuin mahdollista".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    2. 2

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. 6

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    7. 7

      Patrik Laineen NHL-tutkapari paljasti – suomalainen kuiskasi kesken pelin yllättävän pyynnön

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

    10. 10

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    2. 2

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. Näytä lisää