Digitoday

BBC:n F1-lähetyksien katselu verkosta on lähes laitonta

Julkaistu: , Päivitetty:

F1-fanit neuvovat verkon keskustelupalstalla, kuinka nähdä kisojen suorat lähetykset ilmaiseksi. Tekijänoikeuslain mukaan lähetyksien katselu yksin on luvallista. Sen sijaan kiertomenetelmien neuvominen muille jakaa lainoppineiden mielipiteet.

Suomessa F1-kisoja lähettää vain maksullinen MTV3 Max -kanava. Hinta- tai tv-lupamaksun vaativan television puuttuminen on saanut useat formulafanit kehittämään keinoja katsoa ajojen ulkomaisia lähetyksiä tietokoneella netistä.

Viime vuonna kisoja näytti verkkosivuillaan brittiläinen ITV-kanava, tänä vuonna BBC. Brittikanavat ovat kuitenkin estäneet nettilähetysten katsomisen Britannian ulkopuolelta.

Estojen kiertämisestä käydään netissä keskustelua muun muassa F1-Forumin keskustelupalstalla ja ohjeita löytyy myös muualta verkosta.

– Näiden estojen kiertämisessä ottaa riskin, ja laittomuus riippuu teon laajuudesta, sanoo lakimies Kirsi Salo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta (TTVK), joka edustaa muun muassa musiikki- ja elokuvateollisuutta.

Salon mukaan lain mukaan lähetysten estojen kiertäminen ja lähetysten katsominen itse on vielä laillista. Sen sijaan suojausten kiertämiseen käytettävien menetelmien jakaminen muille välttämättä ei ole.

– Siinä ottaa riskin, laittomuus riippuu siitä, kuinka laajamittaista toiminta on, Salo sanoo.

Kansalaisjärjestö Effiä edustava tekijänoikeusjuristi Ville Oksanen on eri mieltä.

– Jos tässä ei lähtökohtaisesti rikota tekijänoikeuslakia, niin myöskään neuvojen jakaminen ei ole laitonta, Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan tekijänoikeuslakia ei rikota, jos ohjelmia ei tallenneta. Hänen mielestään kysymyksessä ollaan silti lain harmaalla vyöhykkeellä. Suomessa ei ole vielä ketään haastettu oikeuteen vastaavassa tilanteessa, joten  asiasta ei ole tarkkaa ennakkotapausta.

Salon mukaan kyseessä on suojauksenpurkurikos. Lain mukaan suojauksien purkaminen on laitonta ansiotarkoituksessa tai jos se aiheuttaa huomattavaa vahinkoa. Lisäksi laitonta on tällaisten murrettujen tuotteiden levittäminen ja mainostaminen.

– Tietenkin tämä riippuu suojausten teknisestä laadusta, Salo kertoo.

Oksanen taas vertaa nettilähetysten maakohtaisia estoja dvd-levyjen maakoodeihin, joiden kiertäminen on lain mukaan kyllä sallittua.

BBC:n tehtävä syyttää,
jos haluaa

TTVK ei lähde automaattisesti syyttämään lain rikkojia. Tekijänoikeuslain mukaan riketapauksissa oikeuksien haltijan pitää itse olla aktiivinen, ja vaatia verkkopalvelun ylläpitäjää poistamaan verkkosivut tai keskustelut, joissa jaetaan tietoa estojen kiertämisestä. Myös kiertomenetelmien jakajien vieminen käräjille on oikeuksien haltijan tehtävä. Loppujen lopuksi on kysymys siitä, miten vakavana oikeuksien haltija tapauksia pitää.

Sen sijaan tv-lupia valvovalla Viestintävirastolla ei apulaisjohtaja Merja Saaren mukaan ole huomauttamista formulalähetysten katsomisesta BBC:n verkkopalvelusta.

–  Ainakaan viestintälainsäädännössä, siltä osin kuin me sitä valvomme, ei ole mitään mikä tätä koskisi.

Sama laki koskee
verkkolatauksia

Yhdysvalloissa on jo useita musiikin ja elokuvien verkkokauppoja ja palveluita, joista voi esimerkiksi ladata tietokoneelle elokuvia joko vuokralle tai omaksi. Verkkokaupat ovat yleensä teknisesti rajoittaneet myynnin vain Yhdysvaltojen alueelle.

Salon ja Oksasen mukaan samat lait pätevät myös näihin kauppoihin.

– Esimerkiksi elokuvan ostaminen laillisesta verkkokaupasta omaan käyttöön ei ole laitonta, vaikka olisi kiertänyt estoja, sillä tekijänoikeuskorvaukset on tällöin maksettu, Salo sanoo.

– Elokuvia saa toki myös näyttää muutamalle ystävälle, mutta niiden levittäminen ja esitys laajemmalle joukolle on jo sitten tekijänoikeuslain vastaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Hengitysoireita maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – Poliisi: Kyse ehkä ruokapalosta

    5. 5

      17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

    6. 6

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    7. 7

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    10. 10

      Niinistö: Sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    10. 10

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Hengitysoireita maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – Poliisi: Kyse ehkä ruokapalosta

    5. 5

      17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

    6. Näytä lisää