Digitoday

Valikko

Yrityksissä ei uskota erp-toimittajien sepa-kykyihin

Runsas vuosi sitten virallisesti käynnistynyt Euroopan yhtenäinen maksuliikennealue on saanut viidenneksen yrityksistä tekemään jo sepa-suunnitelman. Pankkien valmiuksiin uskotaan, erp-toimittajien ei juurikaan.

Ohjelmistoyhtiö Baswaren tuoreen sepa-selvityksen mukaan suomalaisorganisaatioissa tiedostetaan yhä laajemmin Euroopan yhtenäiseen maksuliikennealueeseen sepaan (single euro payments area) liittyvät mittavat muutokset.

Virallisesti 28.1.2008 käynnistyneeseen sepaan siirrytään vaiheittain vuoden 2010 loppuun mennessä. Sepa edellyttää yrityksiltä maksuliikenne- ja taloushallinnon järjestelmien saattamista sepa-yhteensopiviksi.

– Uskaltaisin väittää, että vuoden tai kahden sisällä 80-90 prosenttia suomalaisista taloushallinnon ammattilaisista on jo sitä mieltä, että sepa on euron käyttöönottoa suurempi muutos, Baswaren sepa-asiantuntija Matti Luoto tuumii tiedotteen mukaan.

Haasteet ja mahdollisuudet
monelta vielä tiedostamatta

Monet yritykset eivät hänen mukaansa silti vieläkään riittävästi tiedosta sepan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia.

– Suuret yritykset ovat kuitenkin olleet verrattain ahkerasti liikkeellä ja haluavat myös päästä hyötymään sepasta, Luoto sanoo.

Nyt kyselyyn vastanneista taloushallinnon ammattilaisista vasta 38 prosenttia on sitä mieltä, että sepa on euron käyttöönottoa suurempi muutos.

Euroa sepaa merkittävämpänä muutoksena pitävien määrä on pudonnut 44 prosenttiin, kun se vielä viime syksynä oli 52 prosenttia.

Suomalaispankkien sepa-valmiuksia pitää hyvinä tai erittäin hyvinä 64 prosenttia vastaajista.

– Sepa-palvelujen käyttöönotto ei ole valitettavasti edennyt suunnitelmien mukaan Euroopassa. Myös suomalaiset pankit ovat ottaneet niitä verrattain hitaasti käyttöön: tällä hetkellä vain kaksi pankkia tarjoaa niitä asiakkailleen, Luoto kertoo.

Sepa-suunnitelma
joka viidennellä

Yrityksistä 21 prosenttia on tähän mennessä tehnyt sepa-suunnitelman. Näistä suurin osa on yli 500 henkilöä työllistäviä yrityksiä.

– Suunnitelman tehneiden organisaatioiden määrä on kaksinkertaistunut puolessa vuodessa. Euroalueella toimiville yrityksille sepa on selvästi mahdollisuus, sillä rajojen yli tapahtuvan maksamisen odotetaan yleisesti ottaen helpottuvan, nopeutuvan ja halpenevan. Keskisuuri yritys voi saavuttaa merkittäviä säästöjä, Matti Luoto sanoo.

Useat vastaajat odottavat sepan alentavan yrityksen kustannuksia toimintatapojen tehostumisen myötä, toisaalta ohjelmistopäivitysten ja lisätyön arvellaan lisäävän kustannuksia.

Erp-järjestelmien sepa-valmiudet arvioitiin edelleen melko heikoiksi. Vain 20 prosenttia vastaajista arvioi erp-toimittajien sepa-valmiudet hyviksi.

Suurin paine sepa-päivityksille tulee ajoittumaan vuosille 2009 ja 2010. Arviolta 15 prosenttia on jättämässä sepa-päivitykset vuoden 2010 loppuun, joka on päivitysten takaraja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    6. 6

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    7. 7

      Poliisi tutkii: Tuntematon mies lukitsi kaksi pientä lasta kerrostalon varastoon Kuopiossa

    8. 8

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    9. 9

      TTK-finaalissa riemukas tunnelma: suomalaistähdet saapuivat kannustamaan suosikkejaan – katso kuvat!

    10. 10

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    8. 8

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    9. 9

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    10. 10

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    6. Näytä lisää