Digitoday

Lääkärit tuijottavat avaruuteen Oulussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun telelääketieteen päivillä ei sentään ufoilla, mutta avaruus kyllä kiinnostaa ainakin siellä käytettävän teknologian näkökulmasta.

Oulussa järjestetään 2.- 3.4. neljästoista kansallinen telelääketieteen ja eHealth -seminaari. Luvassa on muun muassa tietoa siitä, miten avaruusteknologiasta voisi olla hyötyä etälääketieteen hankkeille.

– Ufoista emme puhu, mutta Euroopan avaruusjärjestön, ESAn edustaja esittelee, miten avaruusteknologiasta voisi olla hyötyä etälääketieteelle esimerkiksi tautien leviämisen seurannassa ja varoitusjärjestelmien kehittämisessä, Suomen Telelääketieteen ja e-Health seuran puheenjohtaja, ylilääkäri Jarmo Reponen sanoo.

Maksullisen tapahtuman teemana on "Terveyttä verkosta ja verkostosta". Pohjana on näkemys, jonka mukaan tulevaisuuden terveydenhuolto hyödyntää tehokkaasti tietoverkkoja ja toimii erilaisissa verkostoissa, seura tiedottaa.
 
Reposen mukaan myös paikallisella tasolla Oulun alueella on hyviä tapahtuman teemaan liittyviä hankkeita, joihin tutustutaan. Valtakunnallisella tasolla esillä on kansallinen potilaskertomushanke.

Kansainvälisenä vieraana on Japanin Gifun yliopistosairaalan tietohallintopäällikkö Yoshimune Shiratori, joka esittelee omassa yksikössään kehitettyä kokonaisvaltaista tietojärjestelmää. Siinä potilastietoa voidaan esittää multimediamuodossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    9. 9

      Turussa palaa hake- tai jätekasa – savu leviää kaupungin suuntaan

    10. 10

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää