Digitoday

Valikko

Nettimaailma mutkistaa yrityksen tekijänoikeudet

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos yritys haluaa tarjota avoimessa verkkopalvelussaan musiikkia, sen on periaatteessa sovittava tekijänoikeuksista kaikkien maailman valtioiden kanssa erikseen, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

EK huomauttaa, että maailmanlaajuisen lisensioinnin pelisäännöt puuttuvat vielä, mutta niistä pitäisi sopia kansainvälisellä eikä kansallisella tasolla.

Tekijänoikeudet työllistävät erityisesti globaalisti toimivia yrityksiä. Ne voivat myös olla ongelmallisia  kansallisille toimijoille uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen kannalta. 

Netin uusia digitaalisia sisältöpalveluja kehitetään nopeimmin piraattipuolella. Asioiden hoitaminen laillisesti vaatii juristiarmeijan ja paljon aikaa, EK sanoo.

Erilainen lähestymistapa tuo
kilpailuedun amerikkalaisille

Euroopassa tekijänoikeuksia on EK:n mukaan kehitetty yksittäisen artistin tai luovan työn tekijän näkökulmasta. Se on työnantajajärjestön näkökulman mukaan oikein ja tarpeellista, mutta nykyisessä nettimaailmassa myös ongelmallista.

– Pulmallista on varsinkin se, että Yhdysvalloissa lähestymistapa tekijänoikeuksiin on toinen. Siellä lainsäädäntö mahdollistaa oikeuksien sujuvan keräämisen yksiin käsiin esimerkiksi elokuvan tai muun audiovisuaalisen teoksen tuottajalle. Tämä tekee digitaalisten nettipalvelujen kehittämisen helpommaksi amerikkalaiselle kuin eurooppalaiselle, selvittää lakimies Kirsi-Marja Okkonen Ylestä.

Okkonen on Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan jäsen. Neuvottelukunta on vapaamuotoinen yhteistyöelin, johon osallistuu järjestöjä ja yrityksiä.  Myös EK on mukana neuvottelukunnassa.

Neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti tekijänoikeuskeskusteluun tuomalla siihen mukaan tekijänoikeuksien käyttäjien näkökulman.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

    6. 6

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

    6. Näytä lisää