Digitoday

Saksan kouluammuskelija ilmoitti tekonsa chatissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Saksassa kouluampuja kertoi aikeistaan etukäteen internetissä. Asia tuli tietoon vasta vuorokausi veriteon jälkeen.
Stuttgartin lähellä Winnendessä 16 ihmistä ampunut Tim K. olikin ilmoittanut tekonsa etukäteen internetin chattaus-palstalla. Siihen ei ehditty eikä osattu reagoida ajoissa.

Kouluammuskelija Tim K.:n motiivit pysyivät pitkään hämärän peitossa. Häntä kuvattiin nuorukaiseksi vailla ominaisuuksia. Hänen tekonsa taustaksi esitettiin vain väkivaltaiset tietokonepelit.

Vasta yli vuorokauden kuluttua tapahtuneesta on saatu selville, että hän oli ilmoittanut tekonsa edellisen yönä klo 02.46 internetin keskustelupalstalla. Hän kertoi baijerilaiselle Berndille:

- Paskajuttu Bernd, nyt tämä riittää minulle. Olen saanut tarpeeksi joutavasta elämästäni. Aina sama juttu. Kaikki vain nauravat minulle, kukaan ei tunnista potentiaaliani. Olen vakavissani. Minulla on täällä ase. Aion mennä aamulla kouluuni ja annan todella palaa. Tulette aamulla kuulemaan minusta. Pankaa muistiin paikkakunnan nimi Winnenden.

Keskustelukumppani oli reagoinut vain LOL:lla, naurua ilmaisevalla lyhenteellä. Hän kertoi keskustelustaan vanhemmilleen vasta, kun oli kuullut teosta.

- Jos vaara olisi tunnistettu, niin teko olisi ehkä voitu estää, kommentoi Baden-Württenberfgin osavaltion poliisipäällikkö Erwin Hetger. Koska poliisi saa tällaisista suunnitelmista vihiä vain sattumalta, hän vetosi, että potentiaalisten ammuskelijoiden tuttavapiiri reagoisi herkemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteerin rikosnimike vaihtui: keksijää epäillään nyt murhasta

    2. 2

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    3. 3

      Sisko ei koskaan saanut vastausta viimeiseen WhatsApp-viestiin – mustasukkaisen miehen epäillään puukottaneen vaimonsa kuoliaaksi

    4. 4

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    5. 5

      Kuva ampumahiihtäjän sykekäyrästä hätkähdytti – suomalaisen naisurheilijan leposyke myös aivan poikkeuksellinen

    6. 6

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    7. 7

      Tämä bestmanin puhe tullaan muistamaan! Pornosivusto mukana juonessa, morsian repesi nauruun

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    9. 9

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    10. 10

      Linda Linen pika-alus törmäsi laituriin Tallinnassa – päivän kaikki lähdöt peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    7. 7

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    8. 8

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    9. 9

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    10. 10

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteerin rikosnimike vaihtui: keksijää epäillään nyt murhasta

    2. 2

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    3. 3

      Sisko ei koskaan saanut vastausta viimeiseen WhatsApp-viestiin – mustasukkaisen miehen epäillään puukottaneen vaimonsa kuoliaaksi

    4. 4

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    5. 5

      Kuva ampumahiihtäjän sykekäyrästä hätkähdytti – suomalaisen naisurheilijan leposyke myös aivan poikkeuksellinen

    6. Näytä lisää