Digitoday

Valikko

Mitä rfid tekee olohuoneessa?

RFID Lab Finlandin näyttelytilaan Vantaalla rakennetaan kevään aikana kaksi erilaista teknologiaympäristöä: olohuone ja kauppa.

Valmisteluhanke juontuu RFID Lab Finland ry:n ja Culminatumin yhteistyösopimuksesta, joka on osa Shanghain maailmannäyttelyyn 2010 pääkaupunkiseudulta osallistuvaa Roadmap to Shanghai 2010 -projektia.

Rfid eli radiotunnisteet ovat tähän asti tulleet tutuiksi lähinnä varastoista ja kaupan toimitusketjuista. Kuluttajat eivät ole niihin vielä liiemmälti törmänneet, mutta yksi esimerkki on koirien ja muiden eläinten mikrosirut.

Vantaan näyttelytilan älykkäässä olohuoneessa vierailijat voivat kuitenkin itse nähdä ja kokea miten automaattinen tunnistusteknologia ja ympäristöä mittaavat anturiteknologiat voivat helpottaa arkielämän toimintaa.

– Ajatuksena on rakentaa sulautetusti olohuoneen kalustukseen - varsinkin hyllyihin ja pöytiin sekä elektroniikkalaitteisiin kuten televisioon - esimerkiksi energiankulutuksen mittausta. Toinen ajatus on näyttää, miten voi löytää helpommin väärässä hyllyssä olevia hukkuneita tavaroita. Ne voisivat löytyä olohuoneen infopäätteenä toimivan television kautta, RFID Lab Finland ry:n toiminnanjohtaja Mikko Punakivi hahmottaa.

Vielä ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon, mitä olohuoneeseen käytännössä rakennetaan.

Ideoita
kävijöiltä

Älykkään kaupan teknologiaympäristössä vierailijat voivat tiedotteen mukaan tutustua ratkaisuihin, joilla voidaan tehostaa kaupan tilaus-toimitusketjua, lisätä tuoteturvallisuutta ja parantaa asiakaspalvelua.

Living Lab -toimintamallien mukaisesti tavoitteena ovat käyttäjälähtöiset innovaatiot, joiden luomiseksi vierailijoiden kehitysideoita ja palautetta kerätään ja hyödynnetään jatkokehityksessä.

Näyttelytilan vierailijat ovat tyypillisimmin yrityksistä, tutkimuslaitoksista, yliopistoista, korkeakouluista, oppilaitoksista sekä erilaisista yhdistyksistä.

Kohti
Shanghaita

Matkalla Shanghaihin ovat mukana RFID Lab Finland ry:n jäsenyritysten lisäksi Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Vantaan ammattioppilaitos Varia. Olohuoneen kalustuksesta vastaa Artek.

Näyttelytilan teknologiaympäristöissä kehitettyjä, pilotoituja ja testattuja sovelluksia sekä ratkaisuja tuodaan esille Shanghai 2010 -maailmannäyttelyssä, osana Suomen Kirnu-paviljongin palveluja ja toimintaa.

Jatkosuunnitelmissa on, että teknologiat ja niihin perustuvat palvelut tuodaan arkipäivään pilottisovelluksina Marja-Vantaan uuden kaupunginosan rakennuksissa ja alueen palveluja kehitettäessä suunnitteilla olevan Ubiikki Marja-Vantaa -hankkeen kautta.

– Nimenomaan Marja-Vantaan aluetta ajatellen tarpeellisia palveluja voisivat olla esimerkiksi julkisen liikenteen kulkuneuvojen lähestymisajat pysäkeille ja ulkona olevan melutason mittaus, koska ollaan kuitenkin lähellä lentomelualueita.

– Anturiteknologiaa niin, että se auttaa ihmisiä arjessa, Punakivi toteaa.

Konkreettisten pilotointien ja toteutusten kautta uskotaan muodostuvan merkittävää liiketoimintaa jo lähitulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. 6

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    7. 7

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    8. 8

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Arkansas teloitti kaksi ihmistä samana päivänä – ensimmäinen kerta 17 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. Näytä lisää