Digitoday

Portaali ilmastonmuutoksen hallintaan kuntatasolla

Julkaistu: , Päivitetty:

Ilmatieteen laitoksen koordinoimassa EU-hankkeessa rakennetaan yleistajuinen www-palvelu, joka auttaa Suomen kuntia ja alueita reagoimaan muuttuvan ilmaston tuomiin haasteisiin.

Portaalin avulla voi tarkastella ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia alueittain ja hyödyntää tietoa sopeutumis- ja hillintävaihtoehtojen punnitsemisessa.

Ilmatieteen laitos ilmoittaa, että portaalin kehittämiseen ja testaamiseen osallistuvat useat kuntatoimijoiden edustajat. Laitoksen mukaan näin varmistetaan, että portaalista tulee konkreettinen ja käyttäjälähtöinen työkalu erityisesti kunta- ja aluetason toimijoille.

Portaalin avulla on myös mahdollista saada kokonaiskuva ilmastonmuutoksesta ja sen tilanteesta. Eri toimijoiden tuottama tieto kootaan keskenään yhteensopivaksi, rinnakkain tarkasteltavaksi ja vertailukelpoiseksi tiedoksi.

Portaalin rakentavat yhteistyössä Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Teknillisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Jatkossa portaaliin pyritään saamaan myös muiden toimijoiden tuottamia työkaluja ja tietoa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi toteutettava portaali soveltuu myös yleisen ilmastonmuutostietoisuuden lisäämiseen. Koulut ja oppilaitokset voivat hyödyntää ilmastonmuutosportaalia opetusmateriaalinaan.

Ensimmäiset osuudet portaalista julkaistaan vuonna 2011. Hanke saa rahoitusta EU:n Life+-ohjelman viestintäosuudesta vuosina 2009-2011.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    7. 7

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää