Digitoday

Valikko

Fortumilla sähköautoja työkäytössä Espoossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Fortum kertoo, että ladattavia autoja testataan tällä hetkellä Espoossa ja Tukholmassa. Yhtiön mukaan hankkeen tarkoituksena on helpottaa sähköautojen käyttöönottoa,

Fortumin mukaan Espoossa testattavat sähköautot ovat työkäytössä, sillä niitä halutaan kokeilla erilaisissa tilanteissa. Ratin taakse on päässyt muun muassa asentajia ja verkon suunnittelijoita. Myös Espoon ympäristökeskuksella on käytössään oma sähköautonsa.

Fortum arvioi, että tulevaisuudessa Suomenkin tiet täyttyvät sähköautoista, joista kaavaillaan ratkaisua liikenteen päästöjen vähentämiseen. Sähkömoottori on kolme kertaa tehokkaampi kuin polttomoottori, ja sen päästöt ovat murto-osa normaalin auton päästöistä.

– Päästöjä ei synny lainkaan, jos sähköauto ladataan ympäristömerkityllä sähköllä, joka on tuotettu joko uusiutuvilla energiamuodoilla tai vesivoimalla, toteaa Fortumin kestävän kehityksen johtaja Carola Teir-Lehtinen.

Suomi on Teir-Lehtisen mukaan sähköautojen kehittelyssä edelläkävijöiden joukossa, mutta sähköautoilu tekee vahvasti tuloaan maailmanlaajuisesti.

– Sähköautoprojektilla tähdätään sähköautojen mahdollisimman vaivattomaan käyttöönottoon. Meidän roolimme sähköyhtiönä on se, että haluamme tehdä ladattavien sähköautojen tankkaamisen mahdollisimman helpoksi.

Mahdollisuudet myös
pitkille matkoille

Espoon ja Tukholman projekteissa kokeillaan sekä erityyppisiä, ladattavia sähköautoja että erilaisia latausmahdollisuuksia. Käynnissä on myös neuvottelut mahdollisuudesta testata sähköautoja kylmissä olosuhteissa Pohjois-Suomessa.

- Sähköautot sopivat erinomaisesti kaupunkeihin, sillä ne ovat parhaimmillaan silloin, kun ruuhka on pahimmillaan. Kun ruuhkassa ajaa sähköautolla, ei ole päästöjä, melua tai turhaa tyhjäkäyntiä, Teir-Lehtinen kertoo.

– Kaupunkiajon lisäksi sähköautot toimivat jo tänä päivänä myös pitkillä matkoilla, jos ladattava auto on hybridiauto. Tulevaisuudessa tankkauspisteitä
tulee myös maakuntiin, joten akun voi käydä vaihtamassa tai lataamassa matkalla.

Latauspaikkoja
tulee lisää

Siirtyminen kokeiluista laajempaan käyttöönottoon riippuu autonvalmistajista. Teir-Lehtisen mukaan suuret autonvalmistajat ovat lähivuosina tulossa markkinoille uusilla malleilla.

– Veikkaisin, että sähköautot ovat yleinen näky katukuvassa parin kolmen vuoden päästä, Teir-Lehtinen huomauttaa.

Sähköautoihin saadaan tällä hetkellä sähköä muun muassa parkkipaikkojen tai oman kotipihan lämmityspistokkeista. Tulevaisuudessa latauspaikkoja on tarkoitus rakentaa laajemminkin, jolloin auton voisi ladata esimerkiksi kadunvarsilla, parkkitaloissa sekä pitemmillä matkoilla myös maanteiden varsilla.

– Sähkötolpat näkyvät katukuvassa jonkin verran, mutta eivät niin häiritsevästi, että ne pilaisivat esteettisen vaikutelman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. 6

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    10. 10

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. Näytä lisää