Digitoday

Valikko

Kallasvuo on hämmentynyt Lex Nokia -kohusta

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo hämmästelee Lex Nokian nostattamaa keskustelua. Hän kiistää, että Nokia olisi uhannut lähteä Suomesta, mikäli sähköisen viestinnän tietosuojalakiin ei tehdä yhtiön vaatimia muutoksia.
-    Meillä ei ole tässä asiassa minkäänlaisia intohimoja. Olen erittäin hämmentynyt ja yllättynyt, että asia on noussut näin suhteettomalle merkitystasolle. Olisi varmaan hyvä, jos tämä asia voitaisiin selvittää, Olli-Pekka Kallasvuo sanoo Talouselämä-lehden haastattelussa.

Kallasvuo kuvailee väitettä Nokia lähtöuhkauksesta absurdiksi ja mielettömäksi. Hän sanoo, ettei  siinä ole mitään järkeä.

Hän sanoo myös, ettei halua korostaa lain merkitystä Nokian kannalta.

-    Se on yksi asia toimintaympäristössämme. Meidät on pantu totaalisen suhteettomaan tilanteeseen, jossa yhtä lakia on jopa alettu nimittää meidän mukaamme. Me sitä nimitystä emme ole tehneet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

    6. 6

      JYP voittoon dramaattisten vaiheiden jälkeen – sarja katkolla perjantaina

    7. 7

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    8. 8

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    9. 9

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    10. 10

      Opiskelijatyttö lopetti onnettoman jojolaihduttamisen ja lihoi 25 kiloa – on nyt palvottu Instagram-tähti ja alusvaatemalli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

    6. Näytä lisää