Digitoday

Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.

Tieteen tietotekniikan keskus CSC liittää suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten Haka-käyttäjätunnistusjärjestelmän yhteen muiden Pohjoismaiden vastaavien järjestelmien kanssa.
 
Haka on vuodesta 2005 mahdollistanut yhden käyttäjätunnuksen periaatteen Suomen korkeakouluissa, ja tunnistuksen piirissä on 250 000 loppukäyttäjää. Vuonna 2008 Haka-kirjautumisia tehtiin 3,8 miljoonaa kappaletta.

– Korkeakoulujen harjoittama tutkimus ja opetus on väistämättä kansainvälistä toimintaa, mutta aikaisemmin käyttäjätunnistuksen mahdollistamat luottamusverkostot ovat kattaneet enintään yhden maan, kertoo sovellusasiantuntija Mikael Linden CSC:stä tiedotteessa.

Kalmarin unioni

Sama mies väitteli hiljattain identiteetinhallinnasta esittäen, että yksi käyttäjätunnus eri verkkopalveluihin on omiaan lisäämään tietoturvaa ja karsimaan kustannuksia.

Suomen Haka-käyttäjätunnistusjärjestelmä kytketään helmikuisen sopimuksen myötä yhteen Tanskan korkeakoulujen Wayf-järjestelmän, Norjan Feide-järjestelmän ja Ruotsin Swamid-järjestelmän kanssa. Hanke on ristitty Kalmarin unioniksi.

Lopputuloksena tutkijat, opettajat ja opiskelijat suomalaisissa korkeakouluissa voivat kirjautua oman korkeakoulunsa käyttäjätunnuksella ja salasanalla turvallisesti myös muiden Pohjoismaiden verkkopalveluihin, CSC kiteyttää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    10. 10

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää