Digitoday

Valikko

Vakavaraisuusdirektiivistä paineita vakuutusyritysten it-budjeteille

Pohjoismaisissa vakuutusyhtiöissä vuonna 2013 voimaan astuvan EU:n vakavaraisuusdirektiivi Solvency 2:n vaikutukset nähdään valtaosin positiivisina. Suurimmat haasteet nähdään it-infran ja tiedonkäsittelyn sopeuttamisessa direktiivin vaatimuksiin.
Aiheesta viime viikolla Helsingissä tietoiskun järjestäneen bi-ohjelmistotalo SAS Instituten Johan Sandellin mukaan vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusdirektiivi Solvency 2 on it-mielessä jopa haastavampi kuin pankkipuolen vastaava eli Basel 2.

Basel 2 -implementointeja SAS Institutella on Sandellin mukaan parikymmentä.

Basel 2:n aiheuttamista lisäinvestoinneista pankkien it-infraan antavat hänen mukaansa kuvaa SAS Instituten viime vuoden puolella Ruotsissa pitämässä vastaavassa tilaisuudessa esitetyt arviot: isoilla pankeilla 40-120 ja pienillä 7-20 miljoonaa euroa.

– Riskiasiantuntijoiden kansainvälinen järjestö Garp on laskenut, että maailman pankit käyttivät keskimäärin 88 miljoonaa euroa yhtä rahoituslaitosta kohden Basel 2:n toteuttamiseen. Euroopan komissio on arvioinut, että vakuutusalalla direktiivin käyttöönotto maksaa nettona 2-3 miljardia euroa, Sandell kertoo.

TNS Gallup kartoitti SAS Instituten toimeksiannosta viime syys/lokakuussa 20 vakuutusyhtiön 31 riskienhallinta- ja vakuutusmatemaatikkotasoisten asiantuntijapäättäjän näkemyksiä Solvency 2:sta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Tuloksia esitelleen TNS:n konsultin Johan Orben mukaan haastatellut ammattilaiset näkevät direktiivin vaikutukset toimialalle 87-prosenttisesti positiivisina. Negatiivisena kokonaisvaikutuksen näkee vain 6 prosenttia, syynä direktiivin resurssivaatimukset – tämä näkemys tuli Orben mukaan Suomesta.

Gap-analyysejä eli arviointia direktiivin vaatiman ja olemassaolevan tilanteen välisestä "aukosta" on tutkimuksen mukaan tehty ruotsalaisissa vakuutusyrityksissä enemmän kuin Suomessa ja Norjassa.

It-infrassa, datan käsittelyssä ja raportoinnissa gap-analyysit on tekemättä 60-70 prosentissa yrityksiä.

Solvency 2 -direktiivin periaatteista on tällä hetkellä vielä riitaa parista suuresta asiasta. Tarkoitus on kuintenkin saada sovinto aikaan maaliskuun alkupuolella pidettävään parlamentin täysistuntokäsittelyyn mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    7. 7

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. Näytä lisää