Digitoday

Valikko

Turku kehitti maailman suurimman mediataidekilpailun

Julkaistu:

Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku avaa palkintosummaltaan maailman suurimman digitaalisen mediataide- ja uusmediakilpailun. Kaupunki kertoo, että palkintojen yhteisarvo on yli 140 000 euroa.

Turun kaupunki selvittää, että Live2011.com Grand Prix kutsuu mukaan kaikki digitaalisen taiteen tekijät ja sisällöntuottajat kahdeksalla kilpailukategorialla. Kilpailun ja koko digitaalisen kulttuuripääkaupungin suojelijaksi on lupautunut Linux-käyttöjärjestelmän luoja Linus Torvalds.

Kaupungin mukaan Live2011.com Grand Prix’n tavoitteena on nostaa esiin ja tukea kasvavaa digitaalisen median kenttää sekä korostaa sosiaalisen median merkitystä ihmisten kohtaamisessa ja yhteisöllisyydessä.

Samalla halutaan huomioida ja edesauttaa jo vakiintuneiden vuosittaisten mediatapahtumien, kuten Prix Ars Electronican and EMAFin, merkitystä alalla.

Kilpailuun osallistuneita teoksia tullaan esittämään globaalille yleisölle digitaalisessa kulttuuripääkaupungissa Live2011.com:ssa, eri mediatapahtumissa sekä Turussa kulttuuripääkaupunkivuoden aikana.

Laaja kattavuus
kategorioilla

Kilpailun kategoriat kattavat median ja uusmedian kentän laajasti. Sarjoissa haetaan muun muassa vapaata audiovisuaalista ilmaisua, vuorovaikutteisia teoksia ja pelejä. 40 0000 euron kokonaispalkintosummaltaan suurimmassa kategoriassa, Viral Web Community Applicationissa etsitään verkkoyhteisöihin suunniteltuja viraalisovelluksia uudistavia palveluja.

Digitaalinen kulttuuripääkaupunki Live2011.com on Turun kaupungin mukaan kulttuurin ympärille rakennettava sosiaalisen median yhteisö, jonka elämä jatkuu kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin. Laajuudessaan ja sisällöissään Live2011.com tulee olemaan ainutlaatuinen kohtaamispaikka digitaalisen median tuottajille, tekijöille ja osallistujille.

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    7. 7

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää