Digitoday

Valikko

Kehä III varoittaa ruuhkista ja keleistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Kehä III:n liikenteenhallintajärjestelmä on otettu käyttöön Turunväylän ja Porvoonväylän välisellä osuudella.

Tiehallinnon mukaan järjestelmän ominaisuuksiin kuuluvat automaattiset ruuhka- ja kelivaroitukset sekä ajantasainen matka-aikainformaatio. Järjestelmän avulla pyritään helpottamaan liikenteen häiriöitä paikoin erittäin ruuhkaisella tiellä.

Kehä III:n liikenteessä on päivittäin häiriötä, jotka haittaavat tienkäyttäjiä. Uudessa liikenteen hallintajärjestelmässä kolmetoista varoitus- ja tiedotusopastetta varoittavat ruuhkista ja huonosta kelistä ja kertovat odotettavissa olevasta matka-ajasta eri kohteisiin.

Myös Tiehallinnon liikennekeskus voi esimerkiksi onnettomuustilanteessa ottaa opasteet käsiohjaukseen ja ohjata liikennettä kiertotielle eritasoliittymien liikennekameroiden avustuksella.

Pientä kitkaa
kaapeloinnissa

Hankkeessa toteutetut nopeat tietoliikenneyhteydet muodostavat perustan vastaaville, tulevaisuudessa rakennettaville järjestelmille kaikilla pääkaupunkiseudun sisääntuloväylillä.
 
Kyseessä on pääkaupunkiseudun merkittävin telematiikkahanke, Tiehallinto korostaa. Hanke yhdistää E18-tien telematiikkajärjestelmät Vuosaaren satamaan ulottuvaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa.

Projektipäällikkö Timo Karhumäki Uudenmaan tiepiiristä toteaa hankkeen sujuneen suunnitelmien mukaan.

– Muutama viikko ollaan myöhässä lähinnä kaapelointityössä esiin tulleiden yllätysten vuoksi. Siellä on jouduttu asentamaan kaapelia hankalaan maastoon.

Tuttua Valtatie 1:ltä

E18-tien Lohja-Lahnajärvi-osuuden it-ongelmat eivät Karhumäen mukaan vaikuttaneet Kehä III:n hankkeeseen, sillä järjestelmät ovat erilaisia. Kehä III:n laitteet ovat koeteltuja ja vastaavia on jo ollut käytössä esimerkiksi Valtatie 1:llä Lohjan ja Kehä III:n välillä.

Kaiken kaikkiaan Suomen on katsottu olevan keskikastia älykkäässä liikenteessä, mutta putoaminen muiden maiden kelkasta huolestuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. 6

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    7. 7

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    10. 10

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. Näytä lisää