Digitoday

Valikko

Nettimyyjistä jätetään rikosilmoituksia jatkuvalla syötöllä

Ostaja jää monesti ilman sikaa tai jopa koko säkkiä yksityisten välisessä internet-kaupassa. Poliisille tulee viikoittain pettyneitä asiakkaita tekemään rikosilmoitusta, kun haluttua tuotetta ei lupauksista ja maksusta huolimatta olekaan tullut, tai tuote on ollut väärä.

Muun muassa vaatteita, pelikoneita, työkaluja, kalastustarvikkeita ja matkapuhelimia myydään hyvin yleisesti useilla internetin sivustoilla, mutta ostajallakin on vastuunsa, poliisi muistuttaa. Ostajan on pyrittävä varmistamaan, että myyjä on luotettava esimerkiksi sopimalla tapaamisen tämän kanssa.

Jos välimatka on liian pitkä tapaamiselle, ostaja voi pyytää myyjää lähettämään tuotteen postipakettina postiennakolla, jolloin myyjän pitää kirjoittaa osoitekorttiin "Vastaanottaja voi tarkistaa lähetyksen sisällön ennen maksamista".

Jos myyjä on esimerkiksi erehdyttämällä saanut ostajan maksamaan etukäteen tuotteesta, jota hän ei olekaan saanut, myyjää voidaan epäillä vaikkapa petoksesta tai lievästä petoksesta. Lievästä petoksesta on seurauksena sakkorangaistus, ja petoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kuluttajansuojalaki ei koske yksityisten välistä kauppaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    2. 2

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    6. 6

      Porilaista miestä seuranneen vuohipukin arvoitus ratkesi – se oli kevätkiimassa

    7. 7

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    8. 8

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    9. 9

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    10. 10

      Jojoilua painon kanssa - Liisa Hyssälä rajoitti maksalaatikon syöntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    10. 10

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    2. 2

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    6. Näytä lisää