Digitoday

Valikko

Kännyköiden seuraava lisälaite: näkymätön kangas

Yhdysvaltalaiset tutkijat kehittävät metamateriaalia, joka tekee sillä peitetyn kappaleen näkymättömäksi, sillä materiaali pystyy taivuttamaan valoa. Siinä sivussa he kehittivät keinon, jolla voidaan parantaa matkapuhelimien kuuluvuutta.

Kuuden Duke Universityssä työskentelevän tiedemiehen ryhmä on tutkinut niin sanottua cloaking-teknologiaa, eli naamioimista näkymättömäksi valoa johtavien materiaalien avulla.

Ryhmä kertoo torstaina ilmestyneessä Science-lehdessä, että se on onnistunut kehittämään metamateriaalin, joka pystyy taivuttamaan elektromagneettista säteilyä.

Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että valonsäteet näyttävät kulkevan metamateriaalilla peitetyn kappaleen läpi, joka toisin sanoen muuttuu näkymättömäksi.

Tutkijoiden mukaan ollaan silti vielä kaukana siitä, että materiaali voisi käytännössä tehdä näkyviä kappaleita näkymättömäksi.

Toistaiseksi materiaalia toimii vain rajatulla taajuusalueella 13–16 gigahertsiin, ja ryhmä tutki mikroaaltojen käyttäytymistä materiaalin vaikutuksesta. Kolmesta gigahertzistä on vielä matkaa 350 000 gigahertziin, jolla on koko näkyvän valon taajuusalue. Taajuusalue on kuitenkin laajempi kuin aiemmin on pidetty mahdollisena.

David Smith, yksi tutkijaryhmän jäsenistä kuitenkin arvioi, että tekniikalla voidaan parantaa langattomia verkkoja.

– Yksinkertaistettuna, tällä tekniikalla voidaan auttaa matkapuhelinsignaaleja kiertämään kiinteät esineet, joten niistä tulee tukiasemille "näkyvämpiä", Smith totesi Phone Scoop -verkkolehden mukaan.

Puolen metrin
metakangas

Näkymättömäksi tekevän materiaalin valmistamista on pidetty mahdottomana, vaikka siinä on jo onnistuttu osittain, kertoo verkkolehti Ars Technica.

Aiemmin kehitetyt materiaalit ovat pystyneet taivuttamaan jollain tietyllä taajuudella olevaa säteilyä, mutta useampaa valon taajuutta taivuttavan materiaalin valmistusta on aiemmin pidetty mahdottomana. Samalla kun taajuusalue on kasvanut, myös laitteen teho on vähentynyt.

Uusi metamateriaali on kuitenkin osoittanut nämä käsitykset vääriksi. Tiedemiehet tekivät materiaalista tehdystä yli 10 000 erityisesti suunnitellusta kappaleesta tutkimuksissa käytetyn metakankaan. Metamateriaalista koottu matto oli noin puoli metriä pitkä ja kymmenen senttiä leveä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. 6

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Makkarasota levisi Lappeenrantaan – Sdp ja kokoomus jakoivat ilmaista grillimakkaraa, urheiluseuran myyntipisteellä asiakaskato

    9. 9

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    10. 10

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. Näytä lisää