Digitoday

Valikko

Tulosvaroittaja Okmetic aloittaa yt-neuvottelut

Piikiekkoja valmistava Okmetic aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhtiö varoittaa samalla viime vuoden tuloksensa jäävän odotuksista.
Piikiekkoja valmistava Okmetic aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut Suomessa. Yt-neuvottelut alkavat tänään.

Neuvotteluiden tavoitteena on yhtiön mukaan varmistaa henkilöstö- ja kiinteiden kulujen karsimisella kannattavuus nykyisessä varsinkin puolijohdeteollisuuden heikentyneessä markkinatilanteessa.

Mahdollisia toimia ovat työvoiman vähentäminen ja työajan sopeuttaminen.

Vastaavat toimet aloitetaan myös yhtiön yhdysvaltalaisessa tytäryhtiössä.

Okmeticin henkilökunnasta 319 työskentelee Suomessa. Yhdysvalloissa henkilökuntaa on 36 henkilöä ja Japanissa 4.

Tulos jää
odotuksista

Okmetic varoittaa myös, että se ei saavuta viime vuodelle asettamiaan taloudellisia tavoitteita.

Heinä–syyskuun osavuosikatsauksessa yhtiö ohjeisti, että sen koko vuoden liikevaihto asettuu 69 miljoonaan euroon. Liiketuloksen se arvioi olevan noin 14 prosenttia liikevaihdosta.

Okmetic kertoo nyt, että se ei tavoittanut näitä tavoitteita Yhdysvaltain dollarin ja sähkön hinnan kehityksen takia. Liikevaihto oli yhtiön mukaan 67,9 miljoona euroa ja liiketulos 12,5 prosenttia liikevaihdosta.

Okmetic aikoo karsia kulujaan, koska puolijohdeteollisuuden markkinat ovat heikentyneet.

Okmetic julkistaa tuloksensa 11. helmikuuta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    3. 3

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    8. 8

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Kesäaikaan siirtyminen toi loppukirin – kansalaisaloitteen takana jo yli 50  000 nimeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    8. 8

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    9. 9

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    3. 3

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

    6. Näytä lisää