Digitoday

Valikko

Satelliitit enteilevät mittavia aurinkomyrskyjä

Nasan Themis-satelliittien laivasto on antanut täysin uuden käsityksen Maan ja auringon magneettikentän vuorovaikutuksesta. Tutkijat ennustavat voimakkaita häiriöitä aiheuttavia aurinkomyrskyjä ensi vuosikymmenellä.

Odottamaton ja paksu aurinkohiukkasten kerrostuma Maan magneettikentän sisällä viittaa suuriin aukkoihin planeettamme puolustuksessa auringon hiukkaspommitusta vastaan.

Havaintojen pohjalta tutkijat ennustavat, että auringon seuraavan aktiivikauden alkaessa arviolta vuonna 2012, Maa kohtaa harvinaisen rajuja aurinkomyrskyjä, National Geographic kertoo.

Myrskyt voivat esimerkiksi katkoa sähköjä ja sotkea satelliittien toiminnan. Yksi seuraus voi olla gps-paikannuksen häiriintyminen. Auringon varatut hiukkaset ovat myös revontulien takana. Nekin voimistuisivat myrskyn aikana.

Reiät pohjoisessa ja etelässä

Nasan mukaan Maan magneettikenttä synnyttää uusien havaintojen perusteella usein kaksi reikää, jotka myös sallivat suurimmat vuodot.

- Löytö kumoaa vanhan uskomuksen siitä, miten ja milloin useimmat auringon hiukkaset läpäisevät Maan magneettikentän. Löydön avulla voitaisiin ennustaa, koska aurinkomyrskyt ovat voimakkaita, Themis-tehtävän päätutkija Vassilis Angelopoulos toteaa.

Kyse on hieman samasta, kuin miten hurrikaaniennustajat voivat ennakoida voimakkuutta merien lämpötilojen perusteella.

Themis-alusten lisäksi tutkimustyössä käytettiin tietokonesimulaatiota Maan magneettikentän vuotojen paikallistamiseksi. Kahden reiän todettiin syntyvän korkealla pohjoisilla leveysasteilla sekä alhaalla eteläisillä leveysasteilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    10. 10

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. Näytä lisää