Digitoday

Parkkimaksu onnistuu sirullisella pankkikortilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Tampereen P-Tullin pysäköintitalon asiakkaat voivat maksaa pysäköintinsä nyt luottokortin ja käteisen lisäksi sirullisella pankkikortilla.
Finnpark kertoo tuoneensa sirumaksulaitteet pysäköintilaitoksiin "ensimmäisenä Suomessa", ja kokemukset ovat olleet erinomaiset. Jatkossa sirupäätteitä asennetaan Tampereen lisäksi ympäri Suomea.

Parkkitalojen aiempi korttimaksaminen on perustunut magneettijuovatekniikkaan ja onnistunut vain luottokortilla.

- Nyt asiakas voi maksaa pysäköintinsä pankkikortilla tai Visa Electron -, Maestro- tai V Pay -korteilla. Lisäksi pysäköinnin tarjoaja voi mahdollistaa maksamisen vaikkapa omalla bonus- tai muulla asiakaskortillaan, sanoo Finnparkin ict-johtaja Tami Koivuniemi.

Mutta aiheuttaako siirtymä viime kädessä korkeammat pysäköintimaksut asiakkaille? Kaupan puolella sirukortilla ostamisen hinta on kysyttänyt Kilpailuvirastoa.

- Ei aiheuta minkään näköisiä korotuspaineita. Päinvastoin itse asiassa. Kun siirrymme sirutekniikkaan, niin esimerkiksi Luottokunnan provisio pienenee huomattavasti, puhutaan melkein prosentin laskusta, Koivuniemi kuittaa pelot.

Maksu vahvistuu
pin-koodilla

Yhtiön mukaan myös turvallisuus vauhdittaa siirtymistä siruun: uusien korttien kopiointi on vaikeampaa kuin magneettijuovallisten.

- Uudessa järjestelmässä turvallisuus lisääntyy myös sitä kautta, että asiakkaan on vahvistettava maksu pin-koodilla.

Suomessa on pankkien johdolla meneillään vuoden 2010 loppuun kestävä siirtymä sirullisiin pankkikortteihin.

Suurinta osaa Tampereen pysäköintilaitoksista sekä Tampereen kaupungin katupysäköintiä operoiva Finnpark aikoo siirtää kaikki pysäköintitalonsa siruaikaan nopealla aikataululla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    10. 10

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. Näytä lisää