Digitoday

Hallitus esittää yhden megabitin pakkoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhden megan laajakaistasta tulee yleispalvelu, eli teleyhtiön on tarjottava palvelua kaikkiin vakinaisiin asuntoihin, vaikka se ei olisi kaupallisesti kannattavaa.
Hallitus esittää yleispalveluvelvoitetta muutettavaksi niin, että kaikille tarjottavan kohtuuhintaisen internet-yhteyden nopeus voidaan nostaa ensivaiheessa yhteen megabittiin sekunnissa. Lisäksi ehdotetaan, että yleispalveluyritykselle asetetut velvoitteet voitaisiin jatkossa asettaa tehokkaasti myös verkkoyritykselle.

Hallitus päätti asiasta jo syyskuun iltakoulussaan. Lakimuutoksen on määrä astua voimaan heinäkuun alussa ensi vuonna, ja teleyhtiöillä on aikaa vuoden 2010 loppuun asti.

Sonera ajaa megan langattomuutta

Lakiesityksen mukaan nopeudeltaan yhden megabitin sekunnissa olevan laajakaistan tulee ulottua yleispalveluna jokaiseen vakinaiseen asuntoon ja yrityksen pysyvään toimipaikkaan laadukkaasti ja kohtuuhintaisesti. Tämä toteutetaan vuoden 2010 loppuun mennessä.

Yleispalvelu tarkoittaa sitä, että yrityksellä on velvollisuus tarjota tietyn tasoisia telepalveluita kiinteässä verkossa tai langattomasti myös silloin, kun se ei ole kaupallisesti kannattavaa.

Sonera on siirtämässä joukoittain maaseudun talouksia langattomiin ja juurikin yhden megabitin yhteyksiin, mutta yhteyden hinta on toistaiseksi verrattain korkea suhteessa kiinteään liittymään. Marraskuussa Sonera kertoi korottavansa kiinteän laajakaistan hintaa maaseudulla ja vetosi lankaverkon korkeisiin ylläpitokuluihin.

Tuskin tarvetta valtion tuelle

Jos yleispalveluvelvoitteen aiheuttama taloudellinen rasite on yritykselle kohtuuton, korvataan tappiollinen osa toiminnasta valtion varoista.

Ministeriön arvio kuitenkin on, että yleispalvelun muutos ei tule edellyttämään valtion tukea. Yleispalveluyrityksiksi on nimetty kymmenen teleyritystä 135 kunnan alueella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    6. 6

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    7. 7

      Suomalaismies ammuttiin autoonsa Namibiassa – oikeus ei uskonut epäillyn selitystä itsepuolustuksesta

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Kommentti: Pääministeri Juha Sipilä karkasi populismilaukalle Suomen suvessa

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    6. 6

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    6. Näytä lisää