Digitoday

Keksijä kyhää anime-naiselta näyttävää robottia

Julkaistu: , Päivitetty:

Aiko-robotti tunnistaa kasvot, osaa puhua 13 000 lausetta ja reagoi kosketukseen.
– Aiko ei tarvitse vapaapäiviä, ruokaa tai lepoa ja työskentelee lähes 24 tuntia päivässä. Hän on täydellinen nainen.

Tätä mieltä on ainakin Aikon luoja, kanadalainen keksijä Le Trung. Hänen unelmanaan on rakentaa robottinainen, brittilehti The Sun kertoo.

Alun perin Trung suunnitteli rakentavansa robotin ikäihmisten hoitoon.

Suunnitelma meni kuitenkin hieman uusiksi, kun Trung innostui "parikymppisen" robottinaisen rakentamisesta.

Lapsesta asti robottien kanssa leikkineen Trungin suunnitelma tuo nyt monen mieleen lähinnä kirjailija Ira Levinin Stepfordin naiset -romaanin. 

– Aiko syntyi tieteen ja kauneuden yhteentörmäyksessä.

Trung on työskennellyt japanilaista anime-hahmoa muistuttava Aikon parissa jo kahden vuoden ajan ja kuluttanut hankkeeseen lähes 16 000 euroa.

Keksijä kerää nettisivuillansa lahjoituksia robottiprojektia varten. Trungin mukaan rahat käytetään muun muassa Aikon makunystyröiden, käsien ja kävelyohjelmiston rakentamiseen.

Trung kiistää keskustelupalstoilla ja mediassa kiertäneet väitteet, joiden mukaan hän olisi rakentamassa Aikosta itselleen tyttöystävää.

– Minulla on ystäviä, ei minun tarvitse rakentaa heitä, Trung sanoi Toronto Star -sanomalehdelle.

Trung suunnittelee myyvänsä valmiita Aiko-robotteja lopulta kotiapulaisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Yksi kuollut ja ainakin neljä loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    6. 6

      Autopesuloista paljastui yllättävä uhka: Kuskit ja autot vaarassa

    7. 7

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    8. 8

      Uhkean tv-tähden uimapuku ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – illuusio alastomuudesta: Upea figuuri paljastui

    9. 9

      Maisa Torppa kannustaa rakastaan sporttisena Jyväskylän MM-ralleissa – ”Vettä tulee, kun saavista kaatamalla”

    10. 10

      EK11: Esapekka Lappi jyrää Jyväskylässä – suomalaisilla yhä neloisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Yksi kuollut ja ainakin neljä loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    6. Näytä lisää