Digitoday

Valikko

Sony päästää pelaajat Kotiin

PlayStation 3:n oma virtuaalimaailma Home on huomisesta alkaen betaversiona kaikkien konsolin omistajien käytettävissä, Sony ilmoittaa.
Joidenkin mielestä PS3:n Koti on saattanut olla homeessa jo ennen avaustaan, sillä sen verran paljon Home on kärsinyt viivästyksistä.

Esimerkiksi IGN muistuttaa, että palvelua on kehitetty jo vuodesta 2005 lukien ja sen jälkeen käynnistystä on siirretty kerran jos toisenkin.

Home tulee saataville ilmaisena latauksena ja sallii käyttäjilleen omien avatarien, eli virtuaalihahmojen, luomisen. Maailman asukit voivat viestiä keskenään tosiajassa, pelata minipelejä, nauttia viihteestä ja luoda omia miniyhteisöjään.

Lisäksi eri oikean maailman brändit aikovat tarjota esimerkiksi virtuaaliasusteita avatarien käytettäväksi.

Kilpaileva Microsoft ennätti marraskuussa julkaista merkittävän käyttöliittymäpäivityksen Xbox 360 -konsolilleen, vaikkei kyse ainakaan vielä tässä vaiheessa olekaan Homen tapaisesta virtuaaliyhteisöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    6. 6

      Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

    7. 7

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    6. Näytä lisää